Neleh ei ole aivan varma asiasta, mutta jotain haisua kaverilla saattaa olla. Taannoin olin huomaavani mummelin reagoivan naapurin parvekkeelta rähähtävään saksanpaimenkoiraan - ilman ainoatakaan visuaalista signaalia. Päätelmä osui oikeaan, sillä myöhemmin Jenteä kouluttaessani näin Nelehin noteeraavan naksuttimen naksautuksen. Ja kyllä, muori kiiruhti välittömästi namin toivossa naksun ohjaamaan suuntaan. Käskyttäessäni koiraa voimakkaasti Neleh katsoi tyystin väärään suuntaan: koira kuuli kyllä jotain, mutta ei osannut paikantaa äänen lähdettä.

Ulkona kokeilimme taputukseen ja ihmisääneen vastaamista. Ympäristön oli oltava hiljainen ja koiran vastaavasti lähellä, jotta sain kiinnitettyä huomion äänellä. Tehokkaimmin toimi taputus, joka sekin vaati niukkaa etäisyyttä. Hienoa edistystä siihen nähden, ettei koira viime kuussa reagoinut lainkaan kattilankansitestiin: kuuleva koira ei voi olla huomaamatta selkänsä takana täysin yllättäen ja lujaa yhteen lyötyjen kansien kolinaa.

Ihmeparanemisesta ei kuitenkaan ole kyse: lääkitsin Nelehin korvat silmävamman yhteydessä. Yleensä lääkekuuri on vienyt kuulon mennessään, mutta tällä kertaa kävi toisin. Tila ei niin ikään liene pysyvä. Viime talven ennätys oli pakkaskelejen sallimat kolme kuukautta moitteettoman puhtaita korvia. Kroonikko on kroonikko enkä usko totaaliseen parantumiseen. Nykyään meillä on hallussa oiva keino, jolla voimme pitää korvat tyydyttävässä kunnossa ilman dopinghöpötyksiä. Sitä voidaan pitää riemuvoittona.

Agilityn suhteen ei tule muutoksia. Jos koira kuulee korkean äänen metrin päähän, kuinka käy etäisyyden kasvaessa viiteen tai kahdeksaan metriin. En usko, että juurikaan muuttaisin ohjaustani, vaikka koira alkasi kuulla. Neleh ei ole huippunopea koira ja tilanteita, joita en ehdi ennakoimaan äänettömästi, on erittäin harvassa. Olen kehittynyt viimeisen vuoden aikana Nelehin ohjaamisessa huomattavasti, joten osaan jo melko hyvin tehdä reiteistä koiralle sopivia. Näkisin, että on turha muuttaa toimivaa tapaa tehdä yhteistyötä.

Pientäkin kuulon ripettä voimme hyödyntää arkielämän temppukoulutuksessa. Välillä omat aivonystyräni ovat solmussa: Neleh tekee kaiken kovin nopeasti ja useita asioita yhtä aikaa. Yritä siinä merkata haluamasi toimintamalli ilman tarkkaa palkkaa, kun koira tekee ihan jotain muuta kuten istuu vessapaperirullan hylsyä viskoen ja heiluttaa vasenta tassuaan. Naksun havaitseminen avaa enemmän ovia ja tekee koulutuksesta tehokkaampaa ja nopeampaa.

Aika ajoin kohtaamme lenkillä hukkaamisongelman. Vaikka Neleh ei koskaan lähde kauas, se kulkee hyvin itsenäisiä reittejä. Kun poikkeamme Nelehin valitsemalta reitiltä, koira saattaa mennä hukkaan. Pimeä vuodenaika vaikeuttaa koiran löytämistä entisestään eikä seikka, etten pidä Nelehiä tarkasti silmällä ainakaan auta asiaa. Koira osaa varmasti kotiin kuten eräs esimerkki Oulusta todistaa, mutta Kuopiossa en toivo koiran lähtevän yksin kotimatkalle. Reitillä sen tulee ylittää autotie - ei mitä vilkkainta, mutta yksikin auto riittää ajamaan koiran yli. Järkevintä olisi opettaa kova juoksija eli Jente etsimään kadonnut muori. Siinäpä Jenten seuraava työmaa.