Käväisimmepäs Pedersöressä kisaamassa. Matka taittui jälleen rattoisasti kimppakyydillä Tarjan kanssa. Ajoitus oli mainio: olimme kisapaikalla juuri sopivasti, kun kakkosten viimeistä luokkaa vietiin eli pääsimme suoraan asiaan. Sää oli mainiotakin mainiompi, lämpötilakin varmasti lähellä 20 astetta. Välillä olin tukehtua pitkiin housuihini, koska en ollut tajunnut ottaa kevyempää vaatetta mukaan. Mutta turha valittaa, kun ilma kerran oli niin suosiollinen. Kolmosten radat olivat ihan kivoja sikäli, ettei ikäviä ansapaikkoja oltu viljelty. Varsinkin päivän toinen rata oli miellyttävä, koska putken sai suorittaa viisi kertaa eikä kertaakaan tarvinnut viedä koiraa putkesta ohi.

Nyt, kun koiria ei ollut mukana kuin neljä, mahtui Eokin kyytiin, joten se sai tutustua isojen poikien maailmaan: reissaamiseen ja kisapaikalla oleskeluun. Harjoittelu on hyvästä, koska Eo käyttäytyi typerästi lähes koko ajan. Se oli kuin sille ei olisi koskaan mitään opetettu. Kaapo teki tilanteen vaikeaksi, kun Eon ei tarvinnut kuin nähdä vilaus siitä tai Kaapon häviävän johonkin, jolloin se alkoi vetää hihnassa eikä sitä saanut millään aloilleen. Tämä ei oikeastaan liity kisoihin mitenkään (KASsin kisoissakin Eo käyttäytyi ihan normaalisti, vähän ehkä seilasi kävetäessä, mutta muuten normaali), Eo vain on niin hirveästi Kaapon perään. Se, että lähdin Nelehin kanssa radalle ja jätin Eon häkkiin, oli ihan ylivoimainen juttu Eolle. Se repi häkin pohjamuovinkin mutkalle. Autoon olen jättänyt Eoa treeneissä eikä se ole syönyt sitä, mutta tätä häkkijuttua harjoittelemme nyt ensiksi ihan kotosalla. Ajomatkalla Eo oli ihan fiksusti ja torkkui muiden mukana. Kun pysähdyimme ulkoilemaan Kokkolassa, sillä oli taas energiaa kuin pienessä pitäjässä ja sinkoili sinne tänne kuin päätön kana (Kaapon riehuminen ei yhtään auttanut). Vaatii vielä harjoittelua, että Eo hoksaisi samojen sääntöjen koskevan kotona ja Kokkolassa.

Ensimmäisellä radalla olin jotenkin löysä. Saattoi johtua lämpimästä ilmasta, johon en pohjoisen kasvattina ole pitkään aikaan tottunut ja tunsin oloni lähinnä sulaksi pullamössöksi. Ohjasin hieman epävarmasti. Lähdössä Neleh istui kunnes sai lähtöluvan, mutta lähti sitten niin kiireellä, että pudotti ensimmäisen riman. Se täytyy jättää kauemmas istumaan. Rengas suoritettiin neljä kertaa päivän aikana ja saimme erinomaista harjoittelua vieraalla renkaalla, joka oli ideaalinen sivusta hyppäämiseen. Jättäydyn nyt suosiolla esteen taakse ja annan koiran tehdä työt itse, vaikka se hidastaakin koiraa. Neleh kuitenkin hyppäsi jokaisen renkaan, mihin olin erittäin tyytyväinen. Ekalla radalla puomin kontakti oli huono: Neleh hidasti ennen aikojaan, kipitti kontaktille, muttei ottanut sitä vaativallani tavalla. Keinullekin se nousi hitaasti, mikä ihmetytti suuresti. Totesin jälkeen päin, että olin ahdistanut koiraa liikaa. Keinulta piti mennä vielä suoraan edessä näkyvään putkeen, mutta Neleh jostain kumman syystä ampaisi sivulle, nenä maassa tietenkin, ja tekin eräänlaisen ympyrän. Se oli outo tilanne, koska Neleh nyt menee putkeen kyselemättäkin, mutta kaikista näistä hidastuksista huolimatta pääsimme vielä ihanneajan alle.

Toinen rata oli tämä mukava putkirata. Alku meni ihan saikkaamiseksi: Jätin koiran kauas ja se ampaisi liikkeelle jo ennen kuin olin ohittanut ensimmäistä hyppyä (olisipa taas juossut suoraan luokseni eikä suorittanut ekaa estettä). Palautin koiran takaisin ja luulin, että nyt se varmasti pysyisi, koska olin palauttanut jo kerran. Eipä pysynyt. Karkasi uudestaan, mutta tällä kertaa en ehtinyt enää palauttaa takaisin, joten siinä sitä mentiin. Jäin tietysti kuin nalli kalliolle ja kahden suoran jälkeen tuli iso kaarros, kun matka jatkui putkeen. Suoran putken jälkeen oli 180 asteen käännös toiseen putkeen. Harkitsin pienen hetken teenkö suunnittelemani etuleikkauksen ja sen myötä kaarroksen koiralle. Ajattelin, että menkööt. Loppu rata meni suunnitelmieni mukaan ja olin siihen jopa tyytyväinen. Kolme kontaktiestettä suoritettiin perätysten ja kaikki kontaktit onnistuivat. Annoin nyt puomilla kunnolla tilaa ja koirahan toimi juuri oikein, kuten treeneissä. Siinä tuli pienehkö viivästys, kun tahdoin antaa vielä koiralle kehusanan hienosta kontaktista ennen kuin jatkoimme matkaa. Yliaikaa tuli yli kaksi ja puoli sekuntia, mikä on paljon. Alun kaarroksien johdosta aikaa toki meni, mutta en usko, että Nelehin olisi ollut edes mahdollista saada nollaa täydelliselläkään suorituksella. Olen hyväksynyt sen, että koirani ei ole sheltti eli se ei saa anteeksi radalla tehtyä pientä kaarrosta kuten nopea sheltti voi saada, mutta en hyväksy sitä, että koirani tulisi olla sheltti päästäkseen ihanneaikaan. Noh, eipä mahda mitään. Hassuinta oli, että medeille ihanneaika nostettiin 43 sekunnista 44 sekuntiin, vaikka kokemukseni mukaan medit yleensä menevät minien radat lujempaa. Varmalla tuloksella keskivertaisen nopealla koiralla ei makseissakaan tullut nollaa. SM-nollat alkavat olla tiukassa, mutta onneksi siitä ei ole enää huolta.