Eeveli kävi eilen eläinlääkärissä. Poika sai rokotukset ja pyysin kuuntelemaan sydämen ja tunnustelemaan polvet. Kaikki oli ok. Olen saanut Eoon hieman massaa, poika painaa 8,9 kiloa. Selkäranka tuntuu edelleen turhan selvästi, mutta koira ei ole yhtään niin sairaalloinen kuin ennen. Neleh painoi 8,4 kilogrammaa. Se on nyt ihannepainossaan. Lisämassaa ei kuitenkaan saa ilmaantua tai Neleh on armottomasti turhan tukeva. Eolle siis jatkossakin tuhdisti ruokaa ja Nelehin kanssa ollaan tarkkana, ettei annoskoko pääse kasvamaan. Siirryttyäni raakaruokintaan minulle on ensimmäistä kertaa elämässäni tullut tavaksi syöttää koiraa liian voimaperäisesti.

Tämän viikon olemme olleet Iisalmessa ja Eolla on ollut kuumat paikat, kun kämppiksemme on juoksussa. Olen jopa jälleen intoutunut pohtimaan ajatusta, joka yhdistää Eon ja agilityn. Eo on ollut oikea virtapupu ja nauttii täysin rinnoin ulkoilusta (siis juoksee hajujen perässä pitkin maita ja mantuja).

Helsingissä vietetyn viikon jälkeen on ollut ihana palata jälleen Iisalmeen lenkkimaastojen monipuolisuuden vuoksi: luntakaan ei juuri ole, joten voimme rämpiä pitkin metsiä ja koirat saavat tuheltaa irti mielensä mukaan. Nautimme tilasta, luonnosta ja liikkumisen vapaudesta. Armaassa pääkaupungissamme tämä on erittäin hankala järjestää.

Eomieliset ajatukseni lienevät viikon erossaolomme syytä. Olin Helsingissä vain Nelehin kanssa ja jätin Eon suosiolla Ouluun, koska en saanut raahattua junassa neljää koiraa. Lisäksi poikaa vaivasi ripuli, jota nähtävästi on Oulun seudulla liikkeellä. Viikon päivät se kesti, mutta meni vihdoin ohi. Ero koirista tekee välillä hyvää - niin omistajalle kuin koirallekin. 

Ensi viikonloppuna menemme jälleen navettahommiin Sonkajärvelle. Katsotaan, miten poika pärjää juoksuisen nartun läheisyydessä. Onneksi noilla main ei mitään hihnoja tarvita.

Tuolla se hullu ajattaa Nenneä takaa. Samaa tiedossa viikonloppuna, vaikkei enää olekaan lunta.