Saavuimme koirien kanssa Helsinkiin perjantai-iltana 9.11. Lauantaina pääsimme osallistumaan kv-kisaan Pohjoismaiden kärkikoirakoiden temmellyskentälle Vantaan Energia Areenalla. Nelehin kanssa emme olleet päässeet esteille sitten lemmikkimessukisojen kolme viikkoa aikaisemmin. Koira kuitenkin toimi mallikkaasti eikä viimeaikainen toimettomuus agilityn suhteen näkynyt tottelemattomuutena ja suinpäin radalle ryntäämisenä.

Kummatkin kv-radat olivat mukavia, ei turhia ansapaikkoja. Radoilla oli sekä nopeita suoria osuuksia että tarkkuutta vaativia nopeita käännöksiä ja nopeuden vaihteluita. Perusradalla koira meinasi irrota A:n jälkeen kepeille suoraan edessä sen sijaan, että olisi kääntynyt reilut 180 astetta hypylle. Tästä seurasi kaarros, mutta saatoimme jatkaa matkaa virheettömästi. En kuitenkaan onnistunut ohjaamaan koiraa rauhallisesti vaan sorruin iänikuisiin nykiviin liikkeisiini. Mattopohjalla rimojen ollessa 35:ssä ohjaamiseni kostautui riman putoamisena käännöksessä. Puomin koira juoksi läpi koskettaen kontaktipintaan. Ihanneaika ylittyi 0.57 sekuntia, mutta ohjaamiseni ei ollutkaan kovin ansiokasta.

Hyppyradalla ohjaaminen ei ontunut yhtä paljon kuin aamuradalla. Rata oli ok, mutta tasokkaammassa kisassa olisin tahtonut tehdä paremman suorituksen. Neleh pudotti jälleen riman täyskäännöksessä. Olin suorituksemme perusteella tyytyväinen ihanneajan alitukseemme (-3.46) voittajan paineltua meitä kaksi sekuntia nopeammin. Koira toimi hyvin hyppyradan varaslähtöä lukuunottamatta. Jokin omassa ohjaamisessa oli kuitenkin pielessä ja matto häiritsi jouhevaa yhteistyötämme, koska koira liukasteli tassusuihkeista huolmatta jonkin verran. Käsieni työskentelyssä oli paljon toivomisen varaa. Kisojen anti jäi harmittavan pieneksi kohdallani, koska olisin halunnut nähdä koirani videolta.

Eo osoittautui jälleen rasittavaksi kisamaskotiksi. Pojalle oli pyhitetty oma boksi, mutta eihän se jaksanut siellä lymyillä, sillä näin yhdessä vaiheessa jonkun taluttavan Eoa. Kävin noutamassa koirani ja laitoin se Nelehin ja Oprin kanssa kevythäkkiin. Kavereiden kanssa se ei panikoisi. Paitsi, että jonkin ajan kuluttua kuulutettiin, että on löydetty cavalieri haahuilemasta ympäriinsä. Voi rähmä! Eo oli tullut kavereistaan huolimatta häkistä läpi ja etsi minua. Ei auttanut muu kuin pitää poikaa katsomossa, johon se rauhottui nukkumaan. Koirien laumakeskeisyys on ehdottomasti valloittavaa. Kisojen anti jäi pieneksi omalla kohdallani, koska olisin halunnut nähdä koirani videolta. Harmi.

Sunnuntaina keskityimme vain itse mestaruuskamppailuun. Eo oli jälleen mukana. Koiria ei tosin olisi saanutkaan olla katsomossa. Olisin toivonut tässä asiassa yhteisempää linjaa työntekijöiltä, koska edellispäivänä olin kysynyt luvan kisajärjestäjältä koiran tuomiseksi katsomoon. Onneksi Eosta ei ole vaivaksi, poika vain torkkui lattialla. Pääsimmekin seuraamaan Pohjoismaiden tasokkaimpien koirien työskentelyä ja oli mielenkiintoista tehdä havaintoja eri maiden agilitaajien suorituksista. Ja olihan hienoa päästä jännittämään oman maansa puolesta puhumattakaan hienosta fiiliksestä, mikä syntyy oman edustajan pokatessa korkeimman palkintopallipaikan.