Aamulla kello pirahti soimaan kuudelta, mikä ei tietenkään tuntunut missään, kun joutuu nousemaan töihin viikolla samoihin aikoihin. Olo oli miellyttävä ja levännyt. Päivä ei voisi olla otollisempi suurille kisoille. Vartin automatkan päätteeksi saavuimme jälleen eksymättä Vantaan Myyrmäki-hallin pihaan. Halli on tilava ja toden totta tuntui kuin muita kisailijoita ei olisi juuri ollutkaan. Pystytimme leirin yhteen nurkkaan ja aloimme tiirailla ensimmäistä miniluokan hyppyrataa. Se oli vaativa, mutta sujuva. Olimme selvästi saapuneet todellisia ohjaajantaitoja mittaaviin kilpailuihin. Koska lähtönumeroni oli vasta 84. ehdin katsoa rauhassa kuusikymmentä ensimmäistä koiraa.
Hyppyytin Nelehiä pariin otteeseen matolla olleilla harjoitusesteillä. Koira tuntui liikkuvan hyvin. Neleh ei ollut koskaan aiemmin ollut matolla, joten arvelin radalla olleen okserin vaativan erikoistoimenpiteitä. Olin Kokkolan karkaamisen jälkeen käynyt palkkaamassa Nelehin lähtöön Pirkon sponsoriepävirallisissa Haukkukeitaalla, joten lähdön suhteen ei ollut ongelmia. Omaan suoritukseen sain jopa hieman tervettä jännitystä, koska tilanne oli jokseenkin erikoinen. Silti huomasin heti, etten ollut parhaassa mahdollisessa vireessä eikä minulla ollut samaa itsevarmaa tunnetta, jonka olen onnistunut loihtimaan useissa kisoissa tänä kesänä. Jälkeenpäin ajateltuna laittaisin epävarmuuden olotilani kokemattomuuden piikkiin, vaikken tahdo sitä myöntääkään. Suoritus lähti käyntiin hyvin ja Neleh oli tarkkana. Ennen okseria tein valssin, jotta saisin koiran hyppäämään esteen suoraan. Rima kolahti alas yrityksestä huolimatta. Emme olleet siis ainakaan pisteillä, joita 30 parasta korakkoa radalta saa. Olin ajatellut, etten missään nimessä saisi ottaa hylkyä, koska kahdesta hylystä kisat päättyvät niille sijoilleen. Rata sujui muuten hyvin olosuhteet huomioon ottaen. Neleh liukasteli matolla melko paljon. Neljänneksi viimeinen este oli suora putkeen vienti, mutta Neleh valitsikin väärän putken. Tulkitsin koiraa aivan väärin enkä ollut uskonut, että se saattaisi irrota kauempaan putkeen. Typerää, sillä olenhan jo kesän aikana tehnyt hylkyjä Nelehin kanssa melko erikoisissa tilanteissa. Parempi olisi jo tajuta, ettei Neleh ole enää sama perästä vedettävä tarkkailija niin kuin vuosi sitten.
Kisat etenivät nopeasti. Edes lähtölupaa ei tarvinnut odottaa ja hylätyn suorituksen jälkeen tuli poistua suorinta tietä maaliin. Päivän toinen startti oli perusrata, joka ei ollut erityisen vaikea, mutta käännösten ja pienten kaarrosten kanssa sai olla tarkkana. Toiselta radalta oli nyt saatava pisteitä, koska niitä ei ollut aiemmin herunut. Saimme nollan vaikeuksien kautta. Neleh ei tuntunut liukastelevan yhtä paljon kuin edellisellä kierroksella. Viides este oli U-putki, johon ohjasin koiran ihan suoraan. Neleh ei tainnut olla oikein terävänä, koska törmäsi putken sisäseinään. Se pyörähti siellä oudosti ja olin jo varma, että se palaisi takaisin. Se tuli kuitenkin ulos oikeasta päästä ja tilanne oli ohi silmänräpäyksessä. Jatkoimme matkaa puomille, jonka jälkeen olin itse pahasti myöhässä. Minun olisi tullut kiilata koiraa kohti vinolle hypylle, mutta en jostakin syystä tehnyt mitään. Ei ollut paljosta kiinni, etten saanut koiraa ohi esteestä. Viimeisessä pyörityksessä kuulin riman kolahtavan. Vaikka minun olisi pitänyt ottaa koira tarkasti lyhyellä kaarroksella, käännyin katsomaan, tippuiko rima. Arvokisoissa! Sietäisin hävetä. Tulimme joka tapuksessa maaliin nollalla, vaikka ihanneaika ylittyikin 1.94 sekuntia. Tällä radalla tuli vähemmän nollia kuin aamulla, vaikka rata oli mielestäni helpompi. Olimme noinkin onnettomalla tuloksella sijalla 17, kisaajia mineissä oli sentään 90. Saimme sijoituspisteitä 14 ja olimme mukana sunnuntailla. Olin tyytyväinen, koska puolet kisaajista putosi ensimmäisenä päivänä.
Emme jääneet seuraamaan viimeisiä maxeja vaan painuimme mökkeilemään. Siellä vietimme porukalla rattoisaa iltaa viereisessä mökissä majailleen oululaistiimin kanssa. Oli hieman ivallista, kun mökkimme toisella puolella telttaili iloinen perhe suoraan Sveitsistä. Leirintäalue oli myös sinä iltana rauhallinen ja yhdeltätoista myös pohjoisen ihmiset painuivat mökkeihinsä. Nukuin jälleen mainiosti. Aamuyöstä Kaapo aloitti metekan, kun joku outo hemmo hiipparoi kuistilla. En antanut sen häiritä uniani, vaikka muut taisivat vähän säikähtää. Tyyppi häipyi utuiseen Bodom-järven yöhön märkä pyyhkeeni kainalossaan.
Aamu valkeni kauniina ja lämpimänä. Tosin sää ei voinut mitenkään vaikuttaa sisäkisoihin kuin korkeintaan katsoman tunkkaisuuteen. Ensimmäinen minien startti oli kahdeksalta, joten saimme nukkua aavistuksen edellisaamua pitempään. Kisapaikalla yleinen jännitys alkoi kohota, tänään kaikki ratkeaisi. Kolmannella radalla oli pari kunnon vääntöä vaativaa kohtaa ja myös kunnon suoraa. Emme päässeet kuin kolme estettä, kun Neleh suoritti väärän esteen. Game over. Kyseessä oli tiukka vienti kepeille ansahypyn houkutellessa aivan vieressä. Myönnän, että kyseessä oli oma typeryys, koska odotin Nelehin tulevan käteen kiinni vaikeuksitta. Sillä ei ole tapana bongata vääriä esteitä, ainakaan hyppyjä, kun vien tarkasti. Mutta tällä kertaa ei ollut epäilystäkään, ettenkö olisi saanut Nelehiä tulkitsemaan vikahypyä oikeaksi. Poistuimme radalta heti asianmukaisesti. Saimme kilpailukirjaamme oikein komean hylyn, jota olin osannut odottaa. Ovathan sekä PiirM- että SM-kisat sujuneet yhtä huimalla menestyksellä. Saimme nyt kääntää uuden sivun kirjasta ja tämä on uusi, puhdas alku. Ainakin toistaiseksi ;).
Henkilökohtaisesti en harmitellut tippumistamme. Toki oma typeryyteni sapetti, mutta oli silti hienoa keskittyä vain seuraamaan kisoja ja huippusuorituksia. Sitä paitsi puffetista sai erinomaista salaattia. Viimeiset radat olivat kutkuttavan jännittäviä: mahtavia ratoja, harmittavia hylkäyksiä ja virheitä. Itsellä on vielä niin paljon opittavaa, että saatoin vain ihailla huippuohjaajien kylmän varmaa, mutta sujuvaa menoa. Ilomielisen joukkiomme kaikki jäsenet olivat jo tippuneet kisasta Kaapoa lukuun ottamatta. Myös Kaapo teki toisen hylkynsä viimeisellä radalla. Jännitimme medejen finaalia ehkä eniten, koska oman seuramme Mari ja Xosmo olivat mainiossa asemassa. Kärkikamppailu on kuitenkin niin tiukkaa ja armotonta, ettei lentolippuja voinut vielä ennen viimeistä rataa varata. Riemu oli rajaton, kun Mari teki hienon nollan ja sijoittui lopulta kolmanneksi. En ole ihan turhassa treeniryhmässä kevättä harjoitellut, kun siitä ovat nousseet tämän vuoden Suomen mestari ja maajoukkue-edustaja. Kyllä meidän Nelehin kanssa kelpaa.
Kisaviikonloppu oli uskomaton. Vaikka tämä oli ensimmäinen karsintareissuni ja viikonloppu oli äärettömän tapahtumarikas, on silti vaikea kuvailla kilpailua. Tämä on ehdottomasti agilitytapahtuma, joka on koettava itse. Ensi vuonna voin lähteä mukaan suuremmilla tavoitteilla, koska vasta nyt tajuan, mistä touhussa on ihan oikeasti kyse. Harjoittelua on vielä niin paljon, ettemme vavisuta kärkisijoja vielä pitkään aikaan, mutta into on sammumaton.
Lähdimme kohti Oulua Ullan jäädessä sille tielleen pentuasioita hoitelemaan. Matkanteko sujui rauhallisissa merkeissä, vaikken saanut nukuttua tuntia kauempaa, ja jokainen pyöritteli mielessään tuoreita agilityuutisia. Pyhäjärvellä loikkasimme oman Fiestani kyytiin ja odotimme Merjan pihatiellä 20 minuuttia, että tukkirekka sai lastinsa kuormattua ja väisti tieltä. Olimme kotona kolmen maissa. Aamulla kellon soidessa ennen kuutta olin hirvittävän väsynyt, mutta onnellinen.
Kommentit