Vuosimittariin saatiin jälleen täysi pylväs 23. päivä Nelehin täyttäessä viisi vuotta. Alamme siis elää Nelehin huippukautta agilityrintamalla: lähtölaskenta on alkanut ja tuloksia pitäisi alkaa näkyä. Synttärijuhlia ei päästy juhlistamaan tällä kertaa, sillä omistaja oli erittäin väsynyt pitkän työpäivän jälkeen.

Eo ja Neleh vaikuttavat tällä hetkellä Suomen suurkaupungin sykkeessä eli mukamas niin uljaissa Helsingin maisemissa. Helsingin päässä emme tavalliseen tapaan ole päässeet treenaamaan, mutta lähdemme Purinalle kisaamaan parin viikon kuluttua. Joululomalla olimme Nelehin kanssa Kemissä ja pääsimme harjoittelemaan viikon ajan Torniossa. Osallistuimme myös Blomsterin Penan koulutukseen, mikä oli oikein mielenkiintoista. Erinomaisen hienoa päästä taas pitkästä aikaa kunnolla esteille! Eo joutui taas ikävään alakynteen ja joutui jäämään Ouluun, koska en juoksunarttujen vuoksi voinut ottaa poikaa mukaan vieraisiin. Pääsimme jälleen agilityn makuun Nelehin kanssa ja odotan innolla, että pääsisimme jälleen radalle. Kontaktien pitäisi sujua, mutta pieni jännitys on koko ajan olemassa, koska emme ole taaskaan toviin päässeet koko estettä kokeilemaan.

Eon kanssa mieli tekisi SM-kisoihin, mutta toisaalta koiran kanssa ei ole harjoiteltu yhtään sen enempää kuin viime vuonnakaan eikä se siten ole kehittynyt pätkääkään. On valtavan valitettavaa, ettei Peeveli koskaan pääse loistamaan radalla vain sen vuoksi, ettei pääse koskaan harjoittelemaan esteille. Agilityn harjoitteluolosuhteet varsinkin opiskelijabudjetilla ovat todella kurjat varsinkin, kun minäkin hiihdän eri kaupunkien väliä kuulumatta oikeastaan mihinkään. Tässä vaiheessa en millään pysty sitoutumaan yhteenkään vakituiseen kaupunkiin, koska elämä heittää seuraavaksi ties minne.

Olemme Hesalassa vielä seuraavat kolme viikkoa, jonka jälkeen palaamme Iisalmen upeisiin lenkkimaastoihin. Tänä keväänä en taatusti kertaakaan valita Iisalmen lenkkiolosuhteista, niin kurjat ne täällä törkyisessä ja epäsiistissä superkaupungissa ovat. Täällä on tympeitä koiran omistajia, ihan liian vähän tilaa ja vihreää. Koskaan ei voi tietää, mitä koirat seuraavalla lenkillä kantavat luokseni: siannahka(?)retaleita ja puoliksi syötyjä sämpylöitä nyt ainakin löytyy.

Ei kai Helsinki pelkästään ankea mesta ole, vaikka onkin osoittanut mahdottomuutensa koiralliselle opiskelijalle. Typerän murteen, ylimielisten ja omahyväisten ihmisten sekä pelottavien kaupunginosien lisäksi täältä löytyy jotain mukavaakin. Ihmisetkin ovat lopulta ihan lämminhenkisiä, kun heihin vain saa mahdollisuuden tutustua ja onhan täällä helppoa kulkea julkisilla kulkuneuvoilla - myös koirien kanssa.

Helsinki ei kuitenkaan ole valloittanut minua tai liiemmin koiriani eikä se tule sitä koskaan tekemäänkään.