Mikä olisikaan parempi tapa viettää yöttömän yön juhannusjuhlaa kuin koko viikonlopun kestävät agilitykinkerit Rokuan kauniissa maisemissa? Tänäkään vuonna ei auttanut muu kuin ahtautua täpötäyteen autoon neljän ihmisen ja yhdeksän koiran voimin, asettaa kompassi Oulujärven suuntaan ja rynnätä juhannuksen viettoon. Rokualla meitä odotti asuntovaunu, joka toimi päämajanamme viikonlopun ajan. Suurkiitokset vielä Sennin isälle vaunun lainasta! Suorastaan luksusta viime vuoteen verrattuna!
Ihanat maastot ulkoilla koiran kanssa!
Ensimmäinen startti ja Hemmon maljan kisailut käytiin perjantai-iltana. Kyseessä oli Fasun ja Sennin ensimmäinen virallinen kisa. Senni ei onneksi joutunut käymään piinaavaa koiran mittausoperaatiota Eon ja Nelehin tavoin - Fasu on selvä mini. Minä tietysti jännitin Fasun ratasuoritusta enemmän kuin koskaan omien koirieni kohdalla. Kyllähän sitä pitää oman suojatin vuoksi vähän hermoilla. Fasu meni (tottakai!) hienosti ja radalta tulokseksi kymppi, ihan kuten Nelehille ekasta kisastaan. Ei se omena edelleenkään kauas puusta putoa. Nyt Fasusta tarvitsee enää hioa timantti ja Sennistä nopean koiran ohjaaja. Sitten parivaljakko on valmis tykittämään korkealle.
Neleh ja Eo sen sijaan tykittivät ihan mihin sattuu. Neleh teki hyvää rataa ja minä mokasin putkikuvion, jossa koira olisi pitänyt valssin jälkeen ohjata koira kolmesta putkesta keskimmäiseen. Varoin kaiketi liikaa reunimmaista putkea, kun en peruuttanut tarpeeksi keskimmäisen putken suun ohi, ja sain koiran viilettämään hyvin loogisesti ensimmäiseen putkeen. Euvo vain peuvoili Nelehinkin edestä. Se loikkasi puomin kontaktin ja tuli taas ohi A:sta. Tällä kertaa se kiersi esteen vastakkaiselta puolelta eli kyse ei ollut ainakaan siitä, että olisin vedättänyt liikaa. Poika kipusi lopuksi A:n väärään suuntaan ja hyppäsi vielä kontaktinkin sekä väärään että oikeaan suuntaan, joten lähdin niine hyvineni pois radalta.
Onneksi ei ollut syytä vaipua synkkyyteen mokomien epäonnistumisten jälkeen: ei muuta kuin pulahdus jäätävään järveen ja illanviettoa mukavassa seurassa iltaohjelman parissa. Vielä olisi pari päivää aikaa petrata. Parin päivän aikan saataisi tapahtua mitä vain.
Fasu uimassa.
Lauantai 23.6. - AVA-juhlaa
Lauantaiaamuna oli oltava jo aikaisin virkkuna, koska armas äitini oli ilmoittanut minut ratahenkilöksi heti ensimmäiseen luokkaan. Yö jäi hieman vajaaksi, koska koirat metelöivät autossa (ja ihan vain selvennykseksi: kyseessähän eivät sitten olleet omat koirani, jotka taatusti osaavat olla hiljaa mikäli kukaan ei lietso niitä riehumisellaan).
Fasun ensimmäinen palkinto ja voitto tuloksella 10. Koirakko oli ainoa ihanneajan alittanut pari miniykkösten C-kisassa. Onnea!
B-kisa ei sujunut Eolta juuri perjantaita paremmin. Se pudotti ensimmäisen riman ja otti puomin kontaktilta vitosen. Olin turhautunut ohjaamaan sitä, joten en vetänyt sitä kunnolla yhdeltä hypyltä, jolloin sain koiran hyppäämään seuraavan hypyn väärään suuntaan. Tuossa vaiheessa olin jo entistäkin varmempi, etten kisaa Eon kanssa ennen kuin saan siihen jotain tolkkua. Neleh toimi sitä vastoin mainiosti. Rima putosi harmittavasti kolmoshypyllä, mutta muuten rata oli puhdas ja yhteistyö pelasi. Olin rataan pelkästään tyytyväinen.
Lauantain jälkimmäinen startti oli hyppyrata. Taas todistettiin, että Eo on vakavarma hyppyratakoira: poika teki nollan. Aikavertailussa sijoituimme viidensiksi, johon olin ihan tyytyväinen. Olin lopen kyllästynyt ainaisiin epäonnistumisiin Nelehin kanssa ja tällä kertaa olin päättänyt vihdoin saada nollani. Alku ei ollut lupaava, koska koira karkasi enkä pystynyt toteuttamaan alkuperäistä suunnitelmaani. Kun ensimmäiset neljä hyppyä onnistuivat ja sain koiran nopeasti kepeille, pystyin ottamaan ohjakset käsiin ja ohjaamaan koiraa kunnolla. Loppu rata sujuikin hienosti eikä koira edes tiputtanut rimoja, vaikka käskytinkin kunnolla. Tuloksena nolla ja olotila sekava. Tuomarinsihteeri äitini sanoi ajan olleen kova, mutta kuvittelin tämän olevan liian puolueellinen sanoakseen noin.
Viimeiset kolme kuukautta olemme metsästäneet puuttuvaa AVA-nollaa, mutta ykköspallille emme ole saaneet vielä kivuta. Jännitys säilyi aivan palkintojenjakoon saakka, koska minit päättivät päivän kisat. Tuloksia odotellassa mahdollisuuksia voittoon ehti pohtia kerran jos toisenkin. Kun vihdoin päästiin minien kolmosluokan palkintoihin, kolmanneksi kuulutettiin Opri ja toiseksi Macy. Olisiko aika muka voinut riittää? Neleh voitti kisan ollessaan aivan omalla sekunnillaan. Pakkohan se on uskoa, kun aikakaan ei ollut käsiajanotolla kellotettu. Nelehistä tuli FIN AVA ja samalla saimme ensimmäisen supermiinuksemme!
Höh, minäkö muka voitin?!?
Ihmiset kyselevät, miltä nyt tuntuu. Vastaus on aina sama: ei yhtään miltään. On ainoastaan helpottavaa, että nyt saan keskittyä vain koiraan eikä kisaaminen ole pelkkää pakkopullaa. En muutenkaan pitänyt siitä, että täytyi tehdä virheetön rata ja kaiken lisäksi voittaa. Mielummin keskityn tekemään vain hyvää suoritusta välittämättä siitä, mille sijalle se riittää. Näin lajin hauskuus säilyy sekä itselle että koiralle. On turha tehdä mukavasta harrastuksesta liian vakavaa.
Sunnuntai 24.6. - viimeiset höpötykset
Sunnuntaina aamuhrerätys oli vielä edellispäivääkin aikaisempi. Päivä oli lämmin ja jopa varjossa tarkeni t-paidassa. kyllä se kesä sieltä tulee. Viimeinen kisapäivä sujui leppoisissa merkeissä, koska olin töissä vain pari luokkaa eikä kisattavia koiriakaan ollut kuin yksi. Eon olin suosiolla jättänyt pois sunnuntailta. Lauantain Friskies cupin tulokset olivat jääneet kaihertamaan, koska sijoitukseni yhteistuloksissa ei olisi yksinkertaisesti voinut tippua tulostaulun mukaisesti C-kisan voiton myötä. Tuloksista löytyikin erhe ja nopeimmalla viitosella sijoituimme toisiksi.
Perusradalla Neleh ei ollut aivan hanskassa. Toinen rima tippui, mutta sain vielä hyllytettyä koiran väärään putken päähän, koska en vetänyt koiraa riittävästi vasemmalle. Rata sählättiin loppuun saakka ja höyrypää irtosi jopa kahteen ansapaikkaan vielä hylyn jälkeenkin.
Hyppyrata sujui mallikkaammin. Itse asiassa se oli erinomainen rata, kunnes en (taaskaan!) vetänyt koiraa riittävästi vasemmalle väärän putken pelossa, ja Neleh painoi esteen väärään suuntaan. Tässä olisi taas itsetutkiskelun paikka. Miksi kaikki viikonlopun kolme hylkyä tulivat vääristä putken päistä? Vika ei taatusti ole koirassa eikä tiimistämme jää jäljelle kuin yksi syyllinen osapuoli. Rimoja tuli alas myös ihan liikaa. Uskon kentän hiekkapojalla olleen osuutensa asiassa, koska se oli osittain hyvinkin pehmeä eikä Nelehillä ole tapana pudotella rimoja näin mittavasti.
En kuulemma saa olla pettynyt viikonlopun tulossaldoon, yksi ainokainen nolla/koira ;). Ei sitten. Pyyhitään siis pahimmat hiekat kilpailukirjan välistä ja lähdetään ensi tiistaina Nelehin kanssa OKK:n iltakisaan. Ja tällä kertaa meidän ei tarvitse voittaa.
Tänne myös ensi vuonna!
Kuvien © Hanna Karjalainen
Kommentit