Elämme rauhallisia aikoja agilityrintamalla: Suurempia kisakoitoksia ei ole tiedossa. Myös koirien vireyden ja innon kannalta on parempi pitää matalampaa harjoitteluprofiilia. Keskitymme lähinnä parantamaan kisasuorituksia. Toisin sanoen minä yritän ohjaajana saada aikaiseksi ehjiä startteja. Kesä on ollut melko repaleinen, koska olemme kyllä osallistuneet jos jonkinmoisiin mittelöihin tuloksena aina se kaunis kolmikirjaiminen merkintä. Tuloksia ei synny ennen kuin pää tomii kisoissa kuten treeneissä.

Tällä kertaa kävimme katsastelemassa kisatunnelmaa Kajaanin suunnalla, uusi tuttavuus sekä minulle että koirille. On aina hieman erikoista kilpailla paikkakunnalla, jossa suurin osa kanssakilpailijoista on itselle ventovieraita. Tässäkin asiassa on puolensa. Positiivisia juttuja ovat ainakin muiden kisailijoiden suoritusten näkeminen ja uusien asioiden kokeminen (ehkä jopa keskityn paremmin suorituksiini, kun en ole koko aikaa pölpöttämässä jonkun kanssa ;) Tai sitten en...). Kajaanin kisat tarjosivat peräti kolme starttia kolmosille, jonka vuoksi sinne kelpaa ajaa pidemmänkin matkan. Sain kokeilla ensimmäistä kertaa kilpailemista kahdella koiralla samassa luokassa. Tosin koirakoita oli niin runsaasti, että kaikki kokoluokat tutustuivat erikseen. Ehdin ajatella kummankin koiran radat varmasti läpeensä puhki eikä onnistumattomuutemme johtunut ainakaan ajanpuutteesta.

Ensimmäiset radat osasin tunaroida tavalliseen tapaan: ohjaaminen oli vetelää ja saamatonta, mikä näkyy Eon tuloksissa kieltoina ja Nelehillä vallattomuutena, jota seuraa usein väärä rata ja hylkäys. Neleh ponkaisi puomin alastulokontaktin räikeästi. Nyt ei ole enää kyse pienestä vallattomuudesta vaan silkasta kurittomuudesta radalla. Olen lepsuillut liikaa ja tässä tulos enkä voi syyttää ketään muuta kuin itseäni. Miten onkaan ihanaa tämä agility-harrastus, kun aina osaa pilata kaiken mikä toimii. Lajin suola onkin se, kun vastoinkäymiset voitetaan ja kaikki upeaan suoritukseen tarvittavat tekijät saadaan kuntoon ja yhteistyö toimimaan saumattomasti. Siinä on tavoitetta kerrakseen.

Seuraavissa starteissa päätin olla jämerämpi ja Neleh olisi vaikka naulattava kiinni kontaktiin. Tein jotain ennennäkemätöntä. Riman pudotuksen painaessa alla otin tarkoituksella puomin uudestaan ja hylyn, kun Neleh vallattomana loikkasi puomilta. Olenko nyt niitä ylimielisiä kisaajia, jotka eivät kunnioita tapahtumaa nimeltä viralliset kilpailut? Olenko niin itsekeskeinen, että kuvittelen kisojen pyörivän oman napani ympärillä? Toivottavasti en sentään, sillä en vain keksi mitään muutakaan keinoa. Tunnustan joka tapauksessa olevani niitä, jotka marisevat siitä, kuinka koira varmasti treeneissä osaa. Eon kanssa olin jämptinä ja teimme hitaan, mutta onnistuneen radan, ensimmäisen nollamme kolmosissa sijoittuen kolmansiksi.

Puomin kontakti on hyvin ahdistava asia, kun sen saa riesakseen. Tiedän sen erittäin hyvin, koska saan taistella asiasta Nelehin kanssa keskimäärin vuoden välein. Onneksi viimeinen startti oli hyppyrata, johon sain keskittyä tekemään vain puhdasta rataa. Ohjaaminen olikin sujuvampaa ja olen erittäin tyytyväinen rataamme kokonaisuutena. Nolla riitti toiseen sijaan. Eo ei osallistunut hyppikselle, koska katsoin kahden startin olevan riittävän pojalle, sillä seuraavana päivänä olisi vuorossa toinen mokoma.

Yövyimme Kajaanissa ja ilta sujui mukavassa seurassa. Eolla oli jännät paikat talon ollessa täynnä rotutovereita. Pojan viehätysvoima riitti miellyttämään ihanaista neitoa, mutta omaksi harmikseen Eo ei näytä olevan aivan perillä naisasioista. Aamulla kiidätimme uljaan kulkupelimme kotia kohti koukaten KASsin kisoissa Kiimingissä. Osallistujamäärä oli varsin heikko ja sain koettaa toden teolla, kuinka toimin vilkkaammassa tahdissa: Tutustumisaika olisi saanut olla aavistuksen pidempi, mutta itse koirien vaihto ratasuoritusten välillä onnistui mainiosti. Sain jopa Eon laantumaan näkemisestäni johtuvasta riemusta riittävästi ennen vuoroamme, joten koira ei ollut suoritusta häiritsevän mielenliikutuksen vallassa radalla. Itse asiassa kisaaminen oli tietyllä tavalla rennompaa, kun sain suorittaa saman radan kummallakin koiralla.

Neleh oli aivan mahdoton ja oli työn takana pitää se hallinnassa. Tässä korostuu jälleen lämmittelyesteiden tärkeys, koska emme päässeet kokeilemaan esteitä ennen kisaa. Ensimmäinen startti meni Nelehillä varmistellen puomin kontaktia, jossa koira istuskelikin hyvän tovin. Ihanneaika oli nähtävästi löysä, koska aika riitti nollaan ja nolla voittoon - se siitä nollavoiton saavuttamisen vaikeudesta! Eo oli normaali epävarma itsensä enkä ohjannut sitä kyllin tarkasti, koska koira otti jälleen typerän kiellon hypyltä ja kepeiltä. Toisella radalla Neleh hyppäsi kontaktin ja rutinoituneella tavalla otin esteen (ja hylyn) uudestaan. Puomitilanne vaikuttaa epätoivoiselta. Eo oli sitä vastoin oikea yllättäjä ukon mennessä toisella radalla vimmattua kyytiä. Olin suorastaan häkeltyä koiran itsevarmuuden vuoksi. Teimme varman nollan, vaikka Eo kääntyikin yhdessä kulmassa vaarallisesti takaisin jo hypätylle aidalle. Virhettä ei syntynyt, joten saimme nollan ja sijoituimme toisiksi. Olin kovin tyytyväinen Eon menoon, koska kyyti oli nopeampaa kuin normaalisti. Tätä lisää.

Jälkeen päin ajateltuna nämä taisivat olla Eon ensimmäiset maneesi- ja sisäkisat, joten saan olla ylpeä, ettei koira taipumuksensa mukaan hermoillut lainkaan normaalia enempää. Poika on toki vieraillut Lidströmillä turistikoiran ominaisuudessa, mutta vasta nyt ikää oli tarpeeksi osallistumiseen. Neleh sai samalla viimeisen SM-nollansa, joten ensi vuoden SM:iä ajatellen tulosten keruu ei suinkaan jäänyt viime tippaan :). Eolla on jo hurjat viisi starttia kolmosissa ja SM-nollia kaksi.