Myönnettäköön, että kuukauden kärvistelyn jälkeen kaupunkilaiselämä alkaa luonnistua paljon paremmin. Koirat ovat oppineet uusille tavoille, ja mikä tärkeintä, omistajan uppiniskaisuus kaupunkilaiselämän turmeltuneisuutta vastaan alkaa pikku hiljaa hellittää. Hiljalleen alistuan kohtalooni ja hyväksyn tosiasian, että minunkin on osattava tehdä kompromisseja ympäristöni kanssa. Ei se tule tuosta kummemmaksi muuttumaan, vaikka kuinka nurisen vastaan!

Koirien kanssa elo sujuu mitä mainioimmin: turret ovat rauhoittuneet eivätkä enää näytä sekoavan neljän seinän sisällä. Eosta olen äärettömän ylpeä, sillä poika on edistynyt valtavasti. Eeve ei välitä muista koirista tai ihmisistä ja se saa jopa yleensä kulkea lenkit irti. Ennen kaikkea Peeveli kestää muiden otusten läheisyyttä ja pysyy valvovan silmäni alla.

Jännittävin tapaus oli kolmen koiran lähestyminen samanaikaisesti suoraan meitä kohti kolmesta eri suunnasta vain 10-20 metrin etäisyydellä irti olevasta Eosta. Eo hieman vaivautui, mutta pysyi erinomaisesti hallussani. Poika on todellakin edistynyt loistavasti pelokkaasta remmiräyhäristä kohti yhteiskuntakelpoista ja miellyttävää koiranpuolikasta. Ehkä ahdas kaupunkiympäristö on jopa huomattavasti edistänyt Eoa lukemattomien ahtaiden ohitustilanteiden vuoksi - koira on kuitenkin sopeutumisen mestari, ei sitä muuten olisi tituleerattu ihmisen parhaaksi ystäväksi. Joka tapauksessa Eepan kanssa on tällä hetkellä helppoa ja mukavaa liikkua, koska ei tarvitse koko ajan olla tarkasti ennakoimassa jokaista ohitusta puhumattakaan jatkuvasta epäonnistumisten aiheuttamasta turhautumisesta.

Huomenna pääsemme harjoittelemaan suurinta ongelmaamme: kisakatsomoahdistusta. Siinä Eon sopeutumistaidot ja omistajan hermot jälleen punnitaan, mutta lähden liikkeelle optimistisin mielin ja hyvin varustautuneena. Eo on kehittynyt paljon. Miksei se edistyisi enemmänkin?!

Neleh taas käyttäytyy kuin mikäkin vanha kurppana ja se sopii minulle (helpottaa aina keskittymistä eon tarkkailuun). Nelehillä ei ole ongelmia muiden maan asukkaiden kanssa; se on jääräpää, erittäin itsetietoinen ja kiinnostunut vain omista asioistaan. Välillä se on hieman epävarmassa tilanteessa saattanut pöhistä vieraille, mutta Helsingissä sitä ei ole ollut havaittavssa. Nelehiä ei ole tarvetta pitää kytkettynä tavislenkeillä, koska koira kulkee omia teitään ja lönköttelee perässä omassa hajujen täytteisessä haavemaailmassaan. En ikimaailmassa uskoisi koiran kykenevän sellaisiin suorituksiin, joita eukko radalla tekee, ellen itse olisi ollut moisia todistamassa. Koko koira on itse rauhallisuus. Ihan pelottaa, kuinka se sitten lopulta repeää huomenna lähtöviivalle, kontakteista puhumattakaan. Lieneekö tuo ottanut uuden mummouden vakavasti, koska käyttäytyy sen mukaisesti? Ehkä ei, sillä eihän tuo edes tajua ilouutisten päälle.

Pennuista puheenollen tänään lauantaina on heidän merkkipäivänsä: ikää kasassa kokonainen viikko (hui). Kaverit sen kuin vankistuvat. Toivottavasti saan huomenna yksiviikkoispotretteja tuoreuttaan uhkuvasta kolmikostamme!