Ja kirkkaasti kaiken kukkuraksi, kun kyseessä on SM-tason agilitymittelö. Nelehin kanssa saimme kokea hienoja hetkiä ja onnistumisen iloa viime sunnuntaina. SM-yksilökilpailun 3. sijan myötä pääsimme nauttimaan harvinaista herkkua: loppujen lopuksi hyvin harva koirakko kipuaa SM-kilvassa palkintopallille.

Lauantain joukkueradalla eukko teki komean kontaktiloikkauksen, minkä jälkeen vaivuin toviksi hienoiseen pohjatilaan. Kurjaa, miten yksi virhe voi vetää mielen apeaksi. En kyennyt edes iloitsemaan muuten loistavasta ratatyöskentelystä Nelehin kanssa. Eon kanssa mediradalla sain kuitenkin koottua hyvän fiiliksen, mikä heijastui poikaankin. Harmillinen hylky ei kuitenkaan estänyt minua riemuitsemasta Eon suorituksen puolesta. Minulle Eo oli ihan loistava, vaikkei se katsojien silmissä siltä näyttänytkään.

SM-Varkauteen lähdettiin ensisijassa tekemään yksilökisan tuplanollaa sunnuntaina. Karkeloita varten teimme vuoden aikana ainoastaan yhden tuplanollan, jonka ansiosta saimme osallistumisoikeuden kilpaan. Usko omaan osaamiseen ja koiraan oli vahva, vaikkeivät todennäköisyydet hurjaa menestystä povanneetkaan. Neleh on jo 5,5-vuotias ja kahdet SM-kilpailut olen mokannut jo ensimmäisellä kierroksella. Olisi koiraa kohtaan pelkästään reilua tehdä vihdoin vertailukelpoinen tulos.

Sunnuntai näytti apealta. Vettä tihkutti heti aamusta. Starttasimme Nelehin kanssa numerolla 95. Juuri vuorollamme sade yltyi rankaksi. Neleh ei onneksi ole sokerista tehty eikä sää vaikuttanut koiraan: koira toimii paremmin läpimärkänä kuin kovalla helteellä. Toisin kuin viimeiset minikoirakot vältyimme pahimmalta lällyköltä, joka syntyi sateen piiskatessa kenttää. Hyppyrata oli meille haastava, mutta sujui kuitenkin mallikkaasti. Suorassa putkessa Neleh liukastui ja veti täydellisesti kyljelleen. Nouseminen kesti hetken ja minä ehdin vilistää tiukkaan kohtaan ja vetämään viimeisen kiekuran. Hypärin nollatulos maistui sekin jo hyvältä: olimme jo tehneet henkilökohtaisen ennätyksemme.

54 nollaradan joukossa sijoituksemme oli 17., mikä vastannee hyvin tasoamme. Erot muihin koirakoihin eivät kirkkainta kärkeä lukuunottamatta olleet suuria. Samalla sekuntiluvulla kanssamme oli yhdeksän koirakkoa. Lähdimme siten hyvissä asemissa finaaliradalle.

Sade ei häirinnyt minifinaalia. Rata ei tuottanut meille mitään vaikeuksia: se oli hyvin tavanomainen ja selkeä. Ainoastaan alun tiesin tuottavan meille suurimman ongelman, sillä kahden suorassa linjassa olevan hypyn jälkeen suoritettiin puomi. Koira tulisi esteelle sellaisella raivolla, että painelisi kontaktin yli kuin viimeistä päivää. En kuitenkaan pystynyt enää tuossa vaiheessa vaikuttamaan kontakteihin, joten hermoilu olisi ollut turhaa. Lähdin tekemään vain parasta osaamistani. Radalla en edes nähnyt koko kontaktia, mutta maaliin päästyäni päättelin yleisön reaktiosta, että se oli puhdas.

Toivoin pääseväni kymmenen sakkiin. Agilityrata muuttaa peliä vielä paljon ja hyvin moni koirakko epäonnistuikin. Näin, että ainakin neljä meitä ensimmäisellä radalla nopeampaa koirakkoa tekin nollan, joten epäilin olevamme viidennellä tai jopa neljännellä sijalla. Aika on kuitenkin jännittävä käsite. Sen verran reippaasti Neleh pinkoi, että ohitimme pari koirakkoa ja nousimme pronssipaikalle. Eroa neljäntaan ja viidenteen koirakkoon oli vain kymmenyksiä. En ollut ihan hevillä uskoa asiaa, mutta pakkohan se oli, kun kuulutus kertoi lopulliset, viralliset tulokset. Cavalier oli kiilannut ohi shelttien ja monen muun menijän. Upeaa.

Olen tyytyväinen siihen, että vihdoin Neleh pääsi näyttämään, ettei cavalier ole yhtään pöllömpi. Kovin moni ei usko, että cavalierin kanssa pystyisi tarjoamaan vastusta agilitykentillä. Se tekee menestyksestä erityisen makean. Parempaan emme olisi tällä osaamisella pystyneet, joten suoritustamme voin pitää voittona. Viikonloppuna totesin jälleen, että vielä on kehityttävä valtavasti. Mutta tästä on hyvä jatkaa.