Vietämme parhaillaan Nelehin kanssa kahdenkeskeistä laatuaikaa. Osallistuimme viikonloppuna HAU:n ja ATD:n pääsiäiskisoihin tavoitteena kasvattaa SM-nollatiliä perusratanollien osalta sekä varsinkin napata tärkeä tuplanolla. Jätin Eon Ouluun, koska olisi ollut järjetöntä raahata poikaa tyhjänpäiten jäätymään Purina-Areenalle kahdeksi päiväksi. Illalla hyppäämme pohjoiseen suuntaavaan junaan, jonka jälkeen on tiedossa jonkinmoinen elämänmuutos. Tällä kertaa kyseessä on miellyttävä muutos, mikä on omiaan tuomaan mukavaa harrastetoimintaa rasittuneen mielen virkistykseksi.

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet ihan tappoaikaa. Se on sitä, mikä vetää viimeisetkin mehut ihmisestä, kun vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken. Olen ollut mitä kelvottomin koiranomistaja, koska en ole saanut uhrattua pienille luottavaisille sieluille puoleksikaan niin paljoa aikaa kuin ne tarvitsisivat. Itse asiassa kämppikseni on viettänyt koirieni kanssa enemmän aikaa kuin minä. Suurkiitokset vielä Marikalle hyväntahtoisen pyörremyrskykaksikkoni kaitsemisesta! Pentupäivityksetkin ovat jääneet ihan tyystin tekemättä, mutta kyllä ipanat vielä hengissä ovat ja kasvattavat elopainoaan sekä jatkuvasti karttuvia taitojaan.

Kevät tulee edelleen olemaan kiireinen. On helpottavaa tietää, että pahin on jo takana päin ja pahimmastakin selvitty mainiosti. Viime keskiviikkona jätimme maaseudun raikkaat maisemat ja ajoimme Ouluun. Sattui vielä, että saavuimme juuri parahiksi kotitalon kulmalle kello 17.50. Ei muuta kuin epävirallisiin, jotka alkoivat kuudelta. Otimme kunnon kontaktit ja Eokin pääsi esteille. Poika oli erittäin onnellinen. Kotona vietimme kisojen jälkeen pari tuntia, jonka jälkeen meidät kyydittiin juna-asemalle. Yöjunalla puksuttelimme Pasilan karuun betonilaatikkolähiöön.

Pitkänäperjantaina osallistuimme kolmeen starttiin. Päivä oli aurinkoinen ja ensimmäistä kertaa tänä vuonna saatoin tuntea kevään tuoksun lintujen laulun säestyksellä. Tulostaso ei ollut yhtä valoisa. Hyppyradalla hyllytimme kätevästi koiran hypätessä aidan väärään suuntaan, koska työntöni epäonnistui. Myös seuraavan agilityradan hyllytin heti alkuunsa, koska koira päätti taas olla nokkela ja lähteä liikkeelle ennen lupaani. Viimeisellä radalla tulostaulu näytti viittä virhepistettä, mikä johtui kiellosta surkeaa takaleikkaustani seuranneen hypyn ohituksen vuoksi.

Täytyy kuitenkin mainita, että huonoa fiilistä ei kisoista jäänyt missään nimessä: Koira toimi loistavasti eikä se ollut yhtään vetelä kuten edellisissä Purinan kisoissa. Itse asiassa Neleh syttyi nopeammin sitten mies muistiin ja oli varsinainen virtapakkaus, täydellinen kilpakumppani. Neleh oli vallaton ja oli tärkeää varoa höyryttämästä koiraa liikaa, muuten se alkaa tehdä omia päätöksiä radalla. Tiukka käskytys on paikallaan ja koira ei saa tuumaakaan periksi. Niin syntyy hienoja tuloksia.

Olimme varautuneet kuumasta kaakaosta lähtien pitkään päivään, johon sisältyi monen tunnin luppoaika starttien välillä. Vaikka päällä oli kuinka kolme kerrosta pitkiä housuja, neljä paitaa takin alla ja sukkia niin paljon kuin kenkiin mahtui, olin jäätymispisteen partaalla. Pakko kyllä myöntää, että autotta eläminen on agilityharrastajalle surkea kohtalo. Hieman vaikea ilman hevosvoimia on liikkua yhtään mihinkään kisapaikalta. Lähestyvä jäätymiskuolema saa kyllä mielen virkeästi aprikoimaan harrastuksen järkevyyttä.

Onneksi lauantaina oli kolmosluokkien vapaapäivä ja saimme kerätä energiaa jälleen sunnuntaita varten. 1. pääsiäispäivä oli vuorostaan talvinen uutuuttaan hohtavan lumiharson peittäessä maa kauttaaltaan. Ensimmäinen agilityrata onnistui varsin hyvin: tuloksena pyöreä nolla ja ohjaajan tila tyytyväinen. sijoituimme 4. kisassa, jossa oli 41 osallistujaa. Voittajalle ja hallisevalle Suomenmestarille hävisimme viitisen sekuntia, mikä on melko paljon, mutta kehittymisen paikkoja radallamme vielä on.

Keskimmäinen rata kilpailtiin hyppyesteillä. Nyt stressitaso koki kohauksen, koska tässä olisi paikka tuplanollalle. Luotto koiraan oli vahva ja agility tuntui helpolta. Puolessa välin rataa sorruin varmaan suorittamiseen, jotta saisimme nollan. Tässä tapauksessa se sallittakoon - saimme agilityuramme ensimmäisen tuplanollan. Ihanaa. Sijoituimme viidensiksi jääden kolmisen sekuntia samaisesta voittajakoirakosta kuin ensimmäiselläkin radalla. Ei paha. Kahden radan nollatuloksella sijoituimme Friskies cupin osakilpailussa toisiksi.

Viimeisellä radalla sattui hassu hylky. Lähtösuorassa oli kaksi hyppyä ja puomi. Jostain syystä, luultavasti liiallisesta vedätyksestä, koira tulikin ohi puomista ja suoritti ensimmäisen näkemänsä esteen eli puomin alla olevan putken. Loppu rata oli hieno esimerkki siitä, kuinka koira tekee väärän esteen, kun ohjaus tulee liian myöhässä, ja kuinka koira jättää suorittamatta esteen, kun ennakoi liikaa. Ajoitus ei täsmännyt ollenkaan ja on upeaa huomata, kuinka nerokkaasti koira lukee ja liikkuu. Kerta kaikkiaan upeaa.