Keskipäivällä lähdimme ajelemaan Muhoksen suuntaan. Totesimme, etteivät neljä ihmistä, viisi koiraa ja kaikki enemmän tai vähemmän tarpeelliset juhannuskamat mahdu pikku-Fiestaan. Taitoimme matkan Nelehin ja Eon kanssa kamppeinemme seuratoveri Pian kyydissä. Ja ilmastoitu autohan passaa meille vallan mainiosti. Muhoksen pysähdyksen ja sateenvarjon saalistamisen jälkeen jatkoimme matkaa kohti tuntematonta. Aikaisemmin olen käynyt ainoastaan kerran Rokualla rippileirillä, mutta en kuolemaksenikaan muistanut matkaa sinne. Rokualla ei tietenkään satanut pisaraakaan koko aikana.

Paikan päällä kirjauduimme sisään toimitsijoille varattuun majoitusvaihtoehtoon: rivitaloon Rokuanhovia vastapäätä. Huone sopi meille mainiosti. Turhan pröystäilty se ei ollut vaan meillä oli kaikki, mitä tarvitsimme: sängyt, kaappitilaa eväiden piilottamista varten ja huone oli ennen kaikkea viileä, mitä olen varsin hyvin oppinut arvostamaan edellisviikonlopun jälkeen.

Ojensimme vielä auttavan kätemme ennen kello neljältä alkavia kisoja. Kaikki tuntui olevan hanskassa ja kantelimme kentälle vain muutaman aidan. Siinä ilmoittautumista suunnitellessani havaitsin, että Eon kirja tai rekkarit eivät olleet mukana. Seurasi syyttelyä äidin kanssa puoleen ja toiseen, väärin ymmärrykset selvisivät eikä kumpikaan suostunut myöntämään olevansa väärässä. Asiassa ei päästy millään tapaa eteenpäin ja pojan henkkarit olivat edelleen kotona. Kukin-huolehtii-koiriensa-kirjoista-ja-hyvinvoinnista-periaatteen jälkeen soitettiin talonvahtina ollut mummo etsimään kadonnutta kirjaa ja mietittiin jota kuta vielä Oulussa olevaa. Saimmekin kirjan kivuttomasti vielä samana iltana. Kiitoksia Janne! Koska kahden ensimmäisen kisan tuomari oli jo kertaalleen mitannut Eon seuran oma tuomari Jarmo mittasi sen viimeisen kerran. Siinä Eon säkä heijasi rajan molemmin puolin, mutta mediin oli pakko kallistua. Eo on nyt sellainen millin koira.

Olen hyppyyttänyt nelikymppisiä hyppyjä, joten niiden suhteen ei ole ongelmia. Muuria vähän pelkäsin, koska en ollut muistanut harjoitella sitä medi-koossa. Hemmon maljan radalle lähdimme luokan viimeisenä. Muurin palikat sieltä rämähtivät, vaikka yritin antaa hypätä rauhassa. Tuli sieltä vielä A:n alastulokontakti, muttei meidän ajallakaan olisi millään pärjännyt. Nelehin kanssa kepeille syöttö epäonnistui, vaikkei kulma mitenkään vaikea ollutkaan. Olin taas jälleen jotenkin löysä: koira sai tehdä kaiken työn ja minä tulin perästä. Sen huomasi ajastakin.

Lauantai 24.6.

Perjantaina ratkottiin Kesäyön kunkku -kisa vielä illan päälle ja grillailtiin suuremmalla porukalla asuntovaunualueella (avotulen teko oli kielletty). Siinähän juhannus sujui rattoisasti, mutta aamulla oli hivenen eri fiilis. Muutaman tunnin yöunen jälkeen heräsin todella huonovointisena. Mikään ei pysynyt sisällä ja aamiaisella söin vain pienen palan vesimelonia, joka tuli ylös heti. Oudoksuin tilannetta, koska olen harvoin sairas. Alkoholillahan ei ollut osuutta asiaan, ainakaan ratkaisevasti. Vietin aikaani vessassa ja mietiskelin, ehtisinkö Eon radalle. Rataantutustumisessa oli melkoisen honttelo olo, mutta kyllä se siitä lähti.

Alkurata meni ihan hyvin, mutta lopussa Eo meni ohi muutamasta esteestä: katseli yleisöön, että ketäs siellä on Häntä, Eoa, tullut katsomaan. Ilmankos, kun vain osottelin esteitä enkä todellakaan tehnyt mitään muuta. Olin silti yllättynyt, koska Eo on aina niin minussa kiinni. Nelehin kanssa voi mennä radalle miten päin vain, se kyllä suorittaa esteet (ei ehkä oikeita esteitä, muttei se koskaan yleisöä lähde moikkaamaan). Eo reagoi herkemmin omaan olotilaani, mikä on hyvä tietää. Eon radan jälkeen oli aivan pakko juoda, koska olisin muuten kuukahtanut siihen paikkaan. Torkuin hieman kakkosluokkien aikana. Taisi nousta lämpöä, kun olin jäätyä peitosta huolimatta. Nelehin kanssa tyrin jälleen kerran kepit. Yritys oli harvinaisen epätoivoinen enkä tainnut taaskaan ajatella kovin selkeästi. Nelehin radan jälkeen oli aikaa syödä ja siinä vaiheessa päivää alkoi jo hiukoa melkoisesti. Kun mitään ei tapahtunut eikä maailman loppua tullut, söin toisen voileivän.

Iltakisassa olin jo suhteellisen normaali ja kykenevä huimiin suorituksiin. Mitä sitä turhaa. Eon rata oli ihan hyvä, mutta poitsupa ei kääntynytkään toiseksi viimeiselle hypylle vaan hyppäsi väärän aidan. Videolta näkee, kuinka koira katsoo hyppyä jo kauempaa, mutta en tajunnut. Eo irtoaa ihan eri tavalla kuin Neleh ja siinä onkin opettelemista. Kakkoset saatoin olla ratahenkilönä ja Nelehin kanssa lähdin hienosti arvotussa järjestyksessä koko viikonlopun minien ensimmäisenä. Parissa kisassa maxit sentään aloittivat ja sain vilkuilla rataa etukäteen. Meidän rata oli taas sellainen hyvä tyyppiesimerkki siitä, miten rataa ei tule suorittaa. Hylky tuli jälleen putken väärään päähän. Se oli siinä mielessä hieno hylky, että koira oli huomattavasti vaikeampi saada siihen päähän, mihin Nelehin ohjasin. Jälkeen päin oli harvinaisen hyvä fiilis ottaen huomioon, että olin saanut törttöiltyä neljä hylkyä saman päivän aikana. Onneksi koirani eivät tiedä, että on olemassa parempiakin ohjaajia.

Iltasella juhlistimme kuohuviinin (alkoholittoman) kera jos jonkinmoisia juhlimisen arvoisia tapahtumia. Päälimmäisenä lienee Oprin Hemmon maljan voitto. Onnea Esa ja Opri! Eokin taisi tajuta, että tämä ei olekaan mikä tahansa eilisen teeren lyyli vaan pärjäävä bisnestytsy, kun ei tohtinut neitokaisen tutustumisyrityksiin vastata. Mutta kyllähän nätin tytön huomio saa pojan kuin pojan hämilleen.

Sunnuntai 25.6.

Herätys oli mukavampi kuin edellisaamuna. Saatoin jopa nauttia Rokuanhovin aamupalasta ja Suomen lämpimästä suvisäästä.

Eon aamuradalla menin itse enemmän Nelehin kanssa. Poika ei puuskuttanut äitinsä tavoin kuin juna esteeltä esteelle vaan meni ohi kahdesta hypystä, kun en näyttänyt niitä kunnolla. Nelehin radalta tuli samoin kymppi: meille jo harvinaisempi virhe keppejen lopussa ja lisäksi höyrypää ei kestänyt vedätystä keinulla ja hyppäsi esteeltä tuomarin mielestä aivan liian aikaisin.

Iltakisassa onnistuin ainoan kerran koko viikonloppuna. Eon kanssa tuli ensimmäinen nollavoitto. Tuntui nolla olevan tiukassa, vaikka Eo on niin simppeli ohjattava. Tästä on nyt hyvä jatkaa. Nelehin rata oli puolestaan pohjanoteeraus. Yritys päätyi heti kättelyssä väärään putkeen. Jatkoimme matkaamme hylystä huolimatta ja myös seuraava putki suoritettiin väärin päin. Viimeiseen u-putkeen sain koiran jopa oikein, mutta ei saa huokaista liian aikaisin. Koira sujahti vauhdilla sisään, muttei tullut koskaan toisesta päästä ulos. Hetken kuluttua se palaa takaisin, että mitäs siinä seisoksit tyhmä ihminen. Lähetin vielä uudestaan esteelle, mutta kun se ei ottanut onnistuakseen, annoin olla. Neleh on vain kerran aikaisemmin jäänyt putkeen Aaltosen Mikon vetämissä treeneissä, kun putkessa oli jotain herkullista. Ei Neleh ole niin tarkka maun suhteen: se söi reissun jälkeen Bepanthen-tuubin, koska on kovin viehtynyt voiteisiin.

Kisojen jälkeen raahailtiin taas aitoja ja siistittiin Rokuan kaunista ympäristöä. Kotona olimme vielä ihmisten aikoihin.

Näillä eväillä suuntaamme kohti Janakkalaa. Veikkaisinpa, että meidän osakkeet ovat Nelehin kanssa korkealla Finnish Openissa :). Alkaa olla jo jonkinlainen ihme, jos me ikinä saadaan nolla. Mutta jos Suomi voi voittaa euroviisut, mekin yritämme niin kauan, että tärppää. Vaikka 40 vuotta!