Tui tui.

Rotu on liehuvine korvakarvoineen ihastuttava cavalier kingcharlesinspanieli - yleisen käsityksen mukaan oikea sohvaperunoiden sohvaperuna. Näiden yksilöiden kohdalla en usko hetkeäkään sohvaperunoitumiseen tai rauhalliseen pullamössöelämään. Ihmisistä cavalierin kanssa agilityn harrastaminen on huvittavaa, minulle se on täyttä totta: ei ehkä todennäköisin koira pokkaamaan parhaat palkinnot, mutta ei lainkaan mahdoton, jos yhtään osaa koiraa kouluttaa. Siinäpä mukava projekti sadepäivien ratoksi: opettele kouluttamaan koiraa.

Emä on luonteeltaan mahtava ja ponnistusvoimaltaan erinomainen yksilö, jolla on erinomainen toimintakyky. Isä edustaa linjaa, jossa on vikkeläkinttuisia menijöitä. Jospa isukki toisi jälkipolvelleen ripauksen charmikasta ulkomuotoaankin, joka emän puolella on ollut laihasti edustettuna.



Uuden tulokkaan sukupuoli - siinäkös pulma. Jotenkin sitä tuppaa olemaan niin kaavoihin kangistunut, että tukeutuu vain siihen tiettyyn sukupuoleen. Pyörittelin myös ajatusta uroksesta. Nii-in, miksi ei?! Karu totuus vain on, että uroksen kanssa on aina hankalampi liikkua. Ei sen vuoksi, etteikö oma koira olisi maailman kiltein, helpoin ja kuuliaisin tassuttelija maan päällä, vaan koska useimmiten vähintäänkin muilla koirilla on kovasti jotain sinun koiraasi vastaan. Toisia uroksia vihaavia uroksia on niin paljon. Tyhmät miehet tyhmine egoineen. Lisäksi näyttäisi olevan aina uroksen vika, että nartulla on juoksu. Ei uroksia juoksunarttujen lähelle.

Kun taloudesta löytyy jo uros, en välttämättä välittäisi sekoittaa pakkaa toisella moisella. Pakko kuitenkin myöntää, että uroskoirissa kiehtoo se varaukseton kiintymys omistajaan johtajuusasioiden ollessa reilassa sekä tietty tasaisuus ja toimintavarmuus. Nartut kun tuppaavat olemaan kieroja kuin korkkiruuvi puhumattakaan mielialoja heilauttelevista hormonaalisista muutoksista.



Värivaihtoehdoksi jää siten jäljelle vanha kunnon blenheim. Se komppaa vielä edellisten painostenkin kanssa niin hyvin. Korpinmusta tricolour olisi kaiketi erottunut liikaa porukasta tummana lampaana, joskin manttelitrikki olisi ollut huvittavan täydellinen kaikessa epätaydellisyydessäänkin.

Pentuni emä siis tottelee useimmiten sanaa Fasu, mummoa kutsutaan nimellä Neleh ja Eonkin täytyy olla vakavarma eno ipanalle. Pentu reagoi jo kaikeksi ikäväksi nimeen Haizu, mikä täytyy korjata mahdollisimman pian. Minun tytöstä ei mitään Haisulia tule! Nimen keksiminen vain on kovin vaikeaa. Luultavasti siitä tulee jokin mielikuvituksen tuote kuten Eostakin, joka nimenä kyllä jakaa mielipiteet hyvin kahtia.

Nimi on kuitenkin vakava asia, koska se kulkee koiran mukana koko eliniän. Jos koira ei sitten satu kuuroutumaan kuten eräät ja unohda nimeään. Koiria on paljon ja niin myös nimiä. Pidän huolen, että minun pentuni saa sen verran erikoisen kutsumanimen, ettei toista kuuna päivänä löydy. Minusta jokainen koira on niin yksilöllinen, että on ansainnut yksilöllisen nimen. Olen valmis luopumaan monesta asiasta, mutta tässä suhteessa en suostu jakamaan - omaa koiraani nimittäin.