Sunnuntaina saimme herätä virkeinä: 11 tunnin yöunien jälkeen oli hyvä lähteä uuteen päivään. Heti herättyäni yritin herkeämättä tarkkailla Nelehiä, mutta kaveri näytti liikkuvan ja toimivan aivan tavanomaisesti. Aprikoin vielä, uskaltasinko osallistua koiran kanssa.

Rotumestaruuskarsinta käytiin sunnuntain perusradalla. Kaikki tuloksen tehneet pääsisivät virallisten kisojen jälkeen rakennetulle epäviralliselle hyppyradalle, joka olisi rotumestaruusfinaali. Ykkösissä ei cavaliereja kisannut, joten kakkosiin päästiin jännittämään. Kakkosluokkalaiset tekivät hyppyradalla mainioita ratoja, mutta agirata verotti harmillisesti finaaliin osallistujia huomattavasti, sillä suuri osa hylkääntyi. 

Nelehin lämmittelin normaalisti ja hyppyytin sitä harjoitusesteillä. Koira ei näyttänyt minkäänlaisia ontumisen merkkejä. Hullu se oli. Lyylihän ei ollut päässyt suorittamaan vielä ainuttakaan estettä, joten virtaa löytyi. Onneksi yhteistyö Nelehin kanssa toimii tällä hetkellä erinomaisesti. Vuosi sitten koira olisi räjähtänyt lähtöviivalta lähimpään putkeen. Mujusen radalla ei ollut kontaktiesteistä muita kuin keinu. Onni, sillä emme päässeet hiomaan puomin suoritusta edellisenä päivänä.


Rata oli haastava ja jälkeen ei saanut jäädä tai koira olisi hyllyttänyt. Tuomari leikitteli suorilla putkilla sekä tiukoilla välistävedoilla ja -työnnöillä. Ehdin erinomaisesti pahimpaan pommipaikkaan, jonka jälkeen jäin äimistelemään, kuinka hyvin olinkin ehtinyt pelkäämääni paikkaan. Seurasi erittäin tiukka pyöritys, johon reagoin liian hitaasti. Sain koiran ohi hypystä. Ei meille tavanomainen virhe, mutta sain vältettyä hylyn ja viitosella maaliin.

Eo oli vuorossa seuraavana. Tällä kertaa en tekisi edellispäivän virhettäni vaan veisin poikaa kuin viimeistä päivää. Eli tarkkaa vientiä ja Eohan meni. Poika rakasti suoria putkia ja lopussa jäin kuin nalli kalliolle, kun poika painatti putkesta putkeen. Kyllä Eostakin vauhtia löytyy. Tulokseksi nolla.

Kaapon kanssa starttasin medien viimeisenä. Vanhaa ukkoa on helppo viedä, koska se toimii kuin kone. Suurimman haasteen tuo koiran nopeus, johon en välttämättä osaa varautua. Kiitos Kaapon hyvästä irtautumisesta putkiin, ehdin tehdä putkelle valssin ja pysyin kartalla. Nelehin viitoskohdassa oli lähellä, ettei poika hypännyt aitaa väärään suuntaan. Jos koira ei olisi kääntänyt viime hetkessä suuntaansa, olisi se varmasti saanut nappulakengästä. Kaapolta jälleen upeaa työtä ja nollarata. Kaapon sijoitus oli 3. ja Eon 4.


En osallistunut Nelehin kanssa hyppyradalle, koska halusin säästää koiraa. Sain relailla D-kisan kunnes cavalier-rata rakennettiin. 22:sta cavalierista 14 pääsi jatkoon. Oma asetelmani kolmella koiralla näytti hyvältä. Tällä kertaa en sortuisi usean koiran syndroomaan kuten kaksi vuotta sitten Oulussa, kun hyllytin finaalissa kaksi koiraa. Nyt keskittyisin jokaiseen koiraan erikseen. Rata oli mukava ja menevä. Otin varman päälle putkeen viennit: nyt ei typeriä hylkyjä väärään päähän otettaisi.

Neleh aloitti kisan. Koira meni loistavasti perusosaamistaan. Huippuaikaa en lähtenyt tekemään, joskaan huomattavasti parempaa aikaa en olisi edes pystynyt kellottamaan. Neleh suoriutui puhtaasti. Toiseksi viimeisellä esteellä lähes astuin koiran päälle, mutta radalta nolla.

Eon kanssa sain keskittyä hyvin ja sitä Eo kanssa tarvitaankin. Kaapo ja Eo olivat ainoat medit, joten ne lähtivät viimeisinä. Eon kanssa pyrin taas samaan varmaan ja tarkkaan vientiin. Lopussa törmäyksen välttämiseksi leikkasin takaa, koska en uskaltanut palikoiden tippumisen pelossa valssata muurin eteen. Tuloksena nolla.

Eon radalta tullessani otin Kaapon lennosta ja pienen hetken mietin, kuinka menisin radan koiran kanssa. Keskittyminen ei ollut hyvä ja koirakin oli hieman vauhko. Kuudennen hypyn Kaapo meinasi tulla ohi, mutta hyppäsi kuin hyppäsikin sen oikeaan suuntaan. Huokaisin jo helpotuksesta, mutta samassa koira aloitti kepit väärin. Kaapo, joka löytää oikean välin vaikka kuusta. Olin möhlännyt Kaapon radan erittäin huonolla ohjaamisellani. Muuten Kaapo meni virheittä. Omaan suoritukseeni en voinut olla tyytyväinen.


Poika oli kuitenkin tehnyt miehen työn: osallistuessaan kahdelle viralliselle perusradalle plakkarissa kaksi nollaa. Tulokset saatiin välittömästi ja voittajaksi selviytyi Neleh ja sehän riipaisee sydäntä mukavalla tavalla. Neleh vaikeuksien kautta voittoon viitos- ja nollaradoillaan. Yllättäen toiseksi kipusi medihypyistä huolimatta Eo, joka oli kolmikostani ainoa, joka nappasi tuplanollan cavalier-kilvassa. Eon viikonloppusaldo yllätti itsenikin, sillä kolme nollaa ja hylky alkavat jo muistuttaa poikaa agilityuransa alkuaikoina.

Eo teki palkintopallilla jotain ennenkuulumatonta näykkäämällä kolmanneksi tullutta cavalier-herraa kuonoon. Kenellekään ei ole uutta Eon pelkoräyhääminen, mutta pieni nirhauma kaverin kuonossa on. Olisiko poika oikeasti näykännyt kiinni, jos en olisi napannut koiraa takaisin vai oliko kyse vain vahingossa kolahtaneesta hampaasta? Eo ei ole koskaan ennen osoittautunut todelliseksi uhaksi yhdellekään koiralle, mutta nyt sen kanssa täytyy olla entistä varovaisempi cavalierien suhteen. Poika menee aina tekemään tuttavuutta rotutovereihinsa, mutta uroksille sen on aina pakko alkaa räyhätä. Suureksi helpotukseksi toinen osapuoli ei liene traumatisoitunut Eon aggressiivisesta käytöksestä. Tapaus saa olla Eon kohdala viimeinen. En ikinä toivoisi kenellekään samanlaista harmia kuin toisen koiran päällekäynti aiheutti Eolle.
Kilpailuista jäi hieno fiilis, palkinnotkin olivat erinomaiset. Olin valtavan tyytyväinen jokaiseen kilpakumppaniini ja jopa itseeni, vaikka tyrinkin kisaturneen kolme rataa. Ei voi muuta sanoa kuin mahtavia koiria kisata. On erittäin rankkaa kisata usean koiran kanssa, koska koirat pitää lenkittää erikseen ja jokaisen kanssa täytyy mennä erillä tavalla. Hatunnosto niille, jotka siinä hyvin onnistuvat. Kiitokset kuuluvat myös apulenkittäjälle, joka saattoi kävelyttää koiriani radan jälkeen, kun itse jouduin valmistumaan seuraavan kanssa. Yksin se ei millään onnistuisi.


Kisat olivat ohi iltakahdeksaan mennessä. Kilpaseurueemme jakautui kahtia, Kaapo ja Eo lähtivät kohti Oulua ja oma puoliskoni Joensuun kautta Kajaaniin. Toivottavasti seuraava cavalier-mestaruus järjestetään lauantaina, sillä tälläkin kertaa kotimatkamme kesti aina puoli kolmeen. Ei minun niin väliä, mutta toisilla on työhön ja toimeen meno maanataiaamuna.

Nelehin finaalirata


Eon finaalirata