Lauantaina 15.4. lähdimme kisoihin Rovaniemelle seurakaverin Tarjan kyydissä. Aamulla Merja oli ajanut meille Pyhäsalmesta. Mahduimme farmariautoon vallan mainionsti  neljän henkilön, kolmen pienen ja kahden suuremman koiran kanssa. Mini kolmosten ensimmäinen startti oli vasta puoli neljän maissa, joten herätyskään ei ollut aikainen. Tulimme kisoihin hyvissä ajoin ja siksi oman luokan alkamista sai odotella kyllästymiseen saakka. Pohja oli todella hyvä ja vaatettakaan ei ollut kuin Michelin-miehellä vaikeuttamassa liikkumista. Ja mikä parasta, Ounashalli on lämmin. Nämä olivat ensimmäiset kisat ties milloin, kun en jäätynyt kertaakaan.

Ensimmäinen rata oli oikein mukava: kiva vietävä, mutta myös tarkkoja paikkoja oli. Neleh kävi epätavallisen kuumana, sillä tutustuessani se vain haukkui hallin reunalla. Ennen radalle menoa se ei millään malttanut pysyä hiljaa. Lähtöviivalla tiesin jo, ettei se tulisi pysymään paikoillaan, koska oli pinkaisemassa vauhtiin heti, kun irrotin valjaat. En ehtinyt peruuttamalla edes ensimmäisen aidan taakse, jonka ohi se luokseni  karkasi. Sellainen peli ei vetele. Koska näissä kisoissa viitosella ei tee mitään, päätin näyttää koiralle, kuka meillä antaa lähtöluvan ja palautin sen istumaan, mistä seurasi tietysti hylky. Nyt lähtö onnistui hyvin ja Neleh meni puhtaasti koko radan. Puomin kontakti oli erinomainen ja olin siitä erittäin tyytyväinen. Ainoa asia, mikä jäi vähän kaihertamaan oli ohjaamiseni: Sen olisi pitänyt olla vielä tarkempaa varsinkin, kun hylky oli jo alla. Videolta totesin kotona, että varmistelin taas ihan liikaa ja koko ajan näytti siltä, että olen myöhässä (tätä en huomaa radalla, missä onkin erinomainen kehittymisen paikka).

Ensimmäiseen rataan olin tyytyväinen alun hässäkästä huolimatta, mutta toinen olikin sitten jotain ihan muuta. Rata oli jälleen oikein mukava. Lähdössä Neleh pysyi kauemmin, paljoa etumatkaa en tarvinnut, mutta se lähti kuitenkin ennen kuin olin antanut luvan ja siinä jo tunsin, että nyt ei mene hyvin: koira ei oikeastaan ottanut kontaktia minuun vaan suoritti esteitä suuna päänä, mikä on pahinta mitä radalla voi tapahtua (heti loukkaantumisen jälkeen). Tarkoissa käännöksissä koira ei selvästikään kuunnellut, koska teki pitkiä kaarroksia eikä viitsinyt tulla heti luokse. Yritys saada koira kääntymään  hypyltä pois päin putken väärästä päästä oli tuhoon tuomittu. Vekki ennen aitaa olisi saattanut auttaa, mutta olin jo hyvin turhautunut siinä vaiheessa, joten en päässyt siinä edes yritysasteelle. Loppu rata oli hylyn jälkeen ok, koska olin paljon koiraa edellä eikä se päässyt tekemään mitään ylimääräistä. Säikähdin pahan päiväisesti, koska Neleh on viimeksi tehnyt jotain tuollaista juuri ennen juoksun alkamista viime syksynä, minkä suon koiralleni. Totesin, että lähdölle on vihdoin tehtävä jotain, koska se on kisaongelma ja koira on radalla pomo, kukkona tunkiolla. Treeneissä se ei ole enää karannut mies muistiin ja kisoissa lämmittelyesteilläkään se ei varasta. Seuraaviin kisoihin (Oulussa 29.-30.4.) lähdetään sitten treenaamaan, mistä en todellakaan pidä, mutten näe enää muutakaan vaihtoehtoa.