Ei agirotu otsikosta huolimatta aivan kamala ollut. Sää oli vain harvinaisen surkea koko viikonlopun. Aloitimme reissun haukkujen kanssa jo keskiviikkona, kun läksimme Kajaaniin. Viikon edetessä sää sen kuin huononi ja jouduin laittamaan äidille viestiä, että toisi viikonlopuksi lisää vaatetta kisoihin. Minä onneton kun kuvittelin tarkenevani KESÄasusteissa heinäkuisen viikonlopun, joka tunnetusti on kesän helteisimpiä! Tämä tyttöhän ei 14 plusasteessa tarkene enkä suostu hyväksymään, että koko kurjan talven olen odottanut, että saan viettää kesää kolme pitkähihaista päälläni.

Ennen perjantain lähtöä Vöyrille väännyimme vielä KSTK:n treeneihin harjoittelemaan Open Class -rataa (johon emme kylläkään osallistuneet kisoissa) ja keräämään Tuomolta viime hetken vinkit viikonloppua varten. Neleh meni kuin unelma (taas jälleen) ja oma ohjaaminenkin on saanut aivan uutta tuulta purjeisiin. Eosta en viitsi edes mainita, koska se menee aina samalla tavalla: ei hyvin eikä huonosti vaan aina samalla tavalla.

Hajamielisyyttä havaittavissa kv-kisassa

Perjantaina hurautimme siis Vöyrille: minä, Esa, Opri, Neleh ja Eo. Olimme perillä juuri sopivasti viideltä kansainvälisen kisan rataantutustumisen alkaessa kuudelta. Telttoja emme vielä pystyttäneet, koska tiesin äidillä kuitenkin olevan eriäviä mielipteitä asiasta.

Ihminen ei aina voi olla ihan terävimmillään. Ei vain voi ja joskus asiat eivät yksinkertaisimmillaankaan ota luonnistuakseen. Onneksi Esa huolehti, että olin tutustumassa suunnilleen oikeaan aikaan, sillä muuten moinen lysti olisi jäänyt huomioimatta. Kv-kisa aloitettiin hyppyradalla, jossa oli pari paikkaa, joissa en saanut olla myöhässä, muuten koira olisi voinut tehdä virhevalintoja. Ei ole oikeastaan mikään yllätys, että olin myöhästyä startistani. numeroani huhuiltiin ja ehdin nipin napin radalla. Ja minä kun niin inhoan ihmisiä, jotka eivät tajua huolehtia lähtöpaikastaan. Ainahan se osuu omaan nilkkaan, sekin tiedetään. Neleh oli niin hämmäntynyt kiireisestä lähdöstä, ettei edes tajunnut varastaa lähdöstä. Tajusi kai, ettei nyt kannata ryppyillä ;). Rata meni muuten hyvin ja meno tuntui hyvältä (ottaen huomioon, etten ollut ehtinyt kelata rataa mielessäni ennen vuoroani kuten normaalisti). Yksi rima tipahti ja siinä oli meidän kv-kisamme. Lopussa tuli laajempi kaarros, koska tein valssin väärään väliin.

Perusradalla olin tutustumassa hyvissä ajoin. Alla oli jo vitonen puomin kontaktilta, kun tulimme loppupään keinulle. Ihmiset vetivät koirat liian jyrkästi liukkaalle keinulle ja moni joutui vierimään siltä alas. Tarkoitukseni oli suoristaa koira kunnolla esteelle, mutta valssini jäi lyhyeksi ja kovemmassa vauhdissa  olisin kompastunut itse koko keinuun, koska jalkani osui siihen. Koira ei mitenkään saanut kivuttua sitä ylös, joten jatkoin matkaa seuraavalle esteelle. Oli typerää näin jälkeenpäin ajateltuna jättää keinu korjaamatta. En tuolloin tajunnut, että kaikki kv-kisat merkitään kilpailukirjaan. Nyt saimme jälleen kirjaamme koristamaan hienon hylyn. Todella hieno aloitus uudelle puhtaalle sivulle...

Perjantaina ei satanut, joten saimme teltat pystyyn kisapaikan välittömään läheisyyteen kuivina. tässä vaiheessa elättelimme toiveita kauniista viikonlopusta, mutta arvaahan sen, kun olemme jälleen muutaman vuoden helteisen tauon jälkeen telttailemassa, saamme nauttia ihanasta tihkusta ja vesisateesta koko agirodun ajan. Noh, teltta säilyi suunnilleen kuivana ja osaapahan arvostaa kotioloja paremmin, kun saa viettää yönsä vähemmän kosteissa merkeissä. Ja Vöyrillä ei ollut sääskiä, mille minä ainakin annan suurta arvoa!

Lauantaina enemmän ja vähemmän epäonnea

Lauantaina medien Finnish Open karsintaradan piti alkaman kello 7.30 ja minien samainen kisa heti perään 7.45. Aikainen herätys siis. Tutustumiset myöhästyivät enkä ollut enää perillä, kumman koiran kanssa olisin starttivuorossa ensin: Neleh olisi 15. minikoira ja Eo medeissä 24. Kävin kysymässä mahdollista siirtoa toiselle koiralleni ja sain luvan lähteä Nelehin kanssa minien viimeisenä. Tämä oli erinomaisen hienoa järjestäjän taholta (ei onnistunut viime vuonna), sillä koirien startit olivat tismalleen samanaikaisesti: kun Eoa ennen oli vielä kaksi starttia, kuuluttaja kertoi Nelehiä edeltävän niin ikään kaksi koirakkoa.

Sain tutustua Eon kanssa normaalisti ja Nelehin tutustumiseen ehdin kolmanteen ryhmään. Poika teki varmaa rataansa, mutta loikkasi puomin. Siitä se hyppäsi edelleni hypyn, josta olisi pitänyt edetä muurille, joka oli täysin kohtisuorasti koiraa kohden. Eo ei etene niin kauas, joten se joutui tekemään pientä siksakkia ennen kuin ehdin näyttää sille oikean suunnan. Tuosta tuomari kuitenkin rokotti kympin verran. A:n kontaktin poitsu otti hyvin, mutta tuloksena kymppi ei tietenkään riittänyt jatkoon.

Nelehin starttiin sain keskittyä rauhassa. Minulla oli suuria vaikeuksia ohjata. Ongelma ei niinkään johtunut siitä, että olisin unohtanut esteiden suoritusjärjestyksen vaan siitä, että rata ei tullut enää selkäytimestä, koska olin mennyt välissä eri radan Eon kanssa. Sain klaarattua koiran puhtaasti loppupuolelle saakka. Neleh jopa karkasi lähdön, joten parin nopean valssin sijaan jouduin ohjaamaan koko hyppyhärdellin takaa. Lopussa A:lta tultaessa jäin tarkistamaan estettä numero 16 (mikä oli äärettömän typerää, koska hyppy oli ainut vaihtoehto) juuri tarpeeksi pitkäksi hetkeksi, jonka aikana koira ehti hypätä väärän hypyn etuviistossa.

Nelehin epäonnistuminen otti aivoon todenteolla. Pettymystä hieman lievensi se, että alku oli niin takkuinen. Nyt jos koskaan päätin lopettaa kisaamisen Eon kanssa, koska koko kevään olen joka ikisissä kisoissa todennut, että minua rankaistaan siitä, että kisaan sekä mini- että medikoiralla. En anna Eon pilata enää yhtään nollarataamme Nelehin kanssa. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että kahdella saman säkäluokan koiralla on helpompi kisata, koska ne eivät voi olla päällekäin radalla, niiden rataantutustumiset eivät ole yhtäaikaa tai ainakin kyseessä on sama rata. Mini/medi ja maxi -pari voisi toimia, koska ne eivät ole niin usein yhtäaikaa. En ymmärrä, mikä logiikka on ylipäätään pyhittää maxeille oma vuoro, koska uskon, että maxiohjaajilla on harvemmin viereisen säkäluokan koiria verrattuna pienten koirien ohjaajiin. Oppia ikä kaikki.

Iltapäivällä oli vielä tavallinen virallinen kisa, johon olin ilmoittanut Nelehin. Rata vaikutti helpolta, siinä tehtäisiin nopeita nollia ja paljon. Oma ratamme oli muuten erinomainen, mutta se puomi... Olin kuitenkin valtavan positiivisesti yllättynyt tuloslistaa katsellessani, että Neleh oli nopein vitosen tekijä ja nollalla olisi sijoittunut 50 nollatuloksen listassa sijalle viisi, samalle sekunnille 3. ja 4. koirakon kanssa. Mieltäni hiveli tieto siitä, että voin päästä voittajasta reilun sekunnin päähän kunhan saan kontaktin kuntoon. Siinä on riittävästi motivaatiota treenata. Ainakin minulle.

Vähän parempi päivä

Sunnuntaina olivat vuorossa ainoastaan joukkuesuoritukset. Joukkueen lisäksi saimme jännittää Senniä Junioreiden Finnish Openissa. Oma joukkueemme oli vasta viimeisesa rataantutustumiserässä kello 12.45 ja Eonkin joukkue  vasta kymmenen jälkeen. Saimme siis kerrankin nukkua pitkään,  mikä oli oikein nautinnollista. Yöllä tuli vettä enemmänkin,  mutta iltapäivällä pärjäsi pelkän sateenvarjon kanssa. Eon joukkue starttasi vain kolmen koiran epävirallistakin epävirallisemmalla kokoonpanolla. Poika lähti viimeisenä ja otti ryökäle puomilta vitosen. Meno ei ollut sujuvaa, mutta muuten puhdasta. Minirimat eivät tietenkään tuottaneet pojalle mitään vaikeuksia.

Eon yrityksen jälkeen tuli hetkeksi lämmin (tarkenin melkein t-paidassa!) ja siirryin seuraamaan senioreiden, junioreiden ja nuorten avointa SM-rataa. Aurinkokin jopa pilkisti suruvaippansa takaa, kun vuoroon päästettiin juniorit. Senni lähti heti alussa ykkösluokan Fasun kanssa. Fasulla oli takanaan aikaisemmin viisi virallista starttia Rokualta ja edellispäivältä Finnish Open -rata, joka oli ikävä kyllä mennyt piparimössöksi. Nollarataa Fasulta ei vielä oltu nähty, mutta itse jaksan kyllä uskoa koiran ja tytön kykyihin - olenhan itse kouluttanut parin tähän saakka ja tiedän, mihin se kykenee. Rata oli juuri sopiva Fasulle. Jännittyneenä seurasin parin vakaata menoa kentän laidalta. Kepeille vienti onnistui, koira ei käynyt moikkaamassa yhtään numerolappua, kontaktit sujuivat hyvin kuten aina eikä Fasulla ole taipumusta pudotella rimoja - nolla! Voi sitä riemun määrää, minkä pikku-Fasu urotyöllään aiheutti! Sennikin tästä vallan riemastui ja teki viellä toisen nollan, tällä kertaa Tessan kanssa. Tuloksia odotimme herkeämättä. Kerttu vei oletetusti voiton kuten ennakoitiin, mutta Fasu sijoittui toiseksi! Senni nappasi jopa kolmospaikan vakavarmalla Tessalla, joka Fasua 14 sekuntia hitaammalla ajalla kiilasi palkintokorokkeelle. Tilanne muistutti minua suuresti ensimmäisistä kisoista Nelehin kanssa Kotkan agirodussa, jossa Fasua pari kuukautta nuorempi Neleh nappasi nuorten avoimien voiton Nupun tullessa kolmanneksi. Fasu jäljittelee jo selkeästi äitinsä jalanjälkiä!

Aurinko meni pilveen ja taivas ripautti hieman vettä, kun valmistauduimme viimeiseen koitokseen: rotujoukkueeseen. Tänä vuonna meillä olisi nopea joukkue eikä mitään ylimääräisiä asusteita hidastamassa menoa. Odotukset siis korkealla. Fasu sai aloittaa ja Senni vei koiraa hienosti. Vain yksi lipsahdus ja koira sai kiellon hypyltä, mutta se oli nopeasti korjattu ja hyvä rata Fasulta plakkarissa. Seuraavaksi Opri kiisi kärppämäisellä kaikki tai ei mitään -asenteellaan yhdessä hujauksessa läpi radan. Virheitä kertyi kuitenkin 15. Komantena oli vuorossa Neleh ja minä kävin tyrimään jo ennen radalle pääsyä koko suorituksen. En saanut Nelehin rikkinäisten valjaiden tilalla ollutta kuristuspantaa auki karvojen kiertyessä sen ympärille. Jouduin lähtemään liian hätäisesti Oprin tullessa maaliin, jolloin en saanut koiraa haltuun ja se painui alun ansaputkeen ja siitä kymppi. Loppu rata oli virheetön (puomin loikkasi melko korkealta, mutta siitä emme saaneet virhettä). Ankkuri-Kaapo teki upean nollan. Joukkueemme sai siis 30 sekuntia lisättäväksi loppuaikaan. Lopullinen sijoituksemme oli hienosti viides, mikä on ehdottomasti paras tähän astisista kilpailevien joukkuesuorituksistamme. Tästä tarvitsee enää petrata vain vähän ensi vuonna ;).

Seurasimme pukukulkueen ja hankimme murua rinnan alle. Kisoja ei liiemmin tehnyt mieli seurata koko viikonloppuna kurjan ilman vuoksi. Märät teltat pakattiin ja kaikki tavara yritettiin saada mahtumaan autoon. Kisat jäivät vielä pyörimään, kun porukkamme otti suunnakseen pohjoisen. Kotosalla oli rauha maassa jo yhdeksään mennessä.