Tovi on vierähtänyt siitä, kun yhteinen taival Eon kanssa alkoi. Eo oli suunniteltu koiralapsi - poika, jonka piti olla tyttö. Marraskuun 15. päivä vuonna 2004 syntyi neljä urospentua. Seuraavan vuorokauden puolella kello 00.30 viimeinen saatettiin maailmaan: blenheim-urospentu pilkkuineen kaikkineen.


Munapäisestä, tasapaksusta marsusta kehittyi honkelokonkelo poijan mötkö. Nyt Isoluinen, mutta kapea kaveri on 4-vuotias ja peräti kasvattanut hippusen massaa karskeampaan suuntaan.


Pojan linjoihin ei edelleen ole kajoaminen: Eo on mukava kasa luuta, nahkaa ja reisilihasta. Pohjaton on vatsa, omistajan kukkaro ei. Äärimmäisen rasvalisäyskokeilumme lopetin sen epätarkoituksen mukaisuuden vuoksi. En halua, että pojan maksa sanoo poks. Lihoisiko se Fasu-siskon reseptillä triplaamalla päiväannos?

Lisämassa ei ole terveellistä kenellekään, joten päätimme olla välittämättä rotupaineista: Eo ei koskaan saavuta näyttelymaailman vaatimaa tuhtia, liikkumista vaikeuttavaa ulkomuotoa. Uskon Eon olevan erittäin onnellinen koira. Se saa tehdä sitä, mistä eniten nauttii: ajaa jäniksiä ja juosta vapaana sydämensä kyllyydestä.