Muutama viikko on vierähtynyt viimeisimmistä blogipäivityksistä. Kaikenlaista olemme puuhailleet.

Jente on kehittynyt honkelokonkeliksi. Hyvistä asioista merkittävin lienee itsesuojeluvaiston kehittyminen. Pikku karkulainen on laimentunut erittäin vähän karkailevaksi otukseksi. Lähinnä ihmiset vetävät nuorta neitiä puoleensa. Koiria mukula vähän pelkää, joten nyt ei ole huolta siitä, että se juoksisi suoraan suden suuhun. Laumakäyttäytymistä Jentür on omaksunut ja matkii aika paljon Nelehiä. Tämäkin on erittäin miellyttävää, koska nyt pirpana seuraa johtajaa eikä vain painele omilla teillään.

Ikävin asia on, että Jente-poloinen on joutunut jo kahden saksanpaimenkoiran hyökkäyksen kohteeksi. Jos hyviä puolia täytyy etsiä, kummassakin tapauksessa oli kyse vain ajattamisesta eikä fyysisiä vammoja syntynyt. Ensimmäinen tapaus sattui kotipihallamme, kun olimme juuri lähdössä ensimmäiselle rokotukselle. Naapurin sakemanni jostain syystä bongasi höpöttävän pikku otuksen kotitiellään.

Toinen tilanne sattui reilua viikkoa myöhemmin Iisalmessa, kun toinen kyseisen pk-rodun edustaja oli karannut ja ajoi jänistä aamupissipaikkamme ohi poiketen reitiltään meidän epäeduksemme. Sanonpahan vaan, että on onni, että Jente on niin hyvähermoinen eläin. Varsinkin toisen hyökkäyksen jälkeen pennun suorituskyky palautui välittömästi. Eo tarvitsi vain yhden päällekäynnin, kun tilanne oli jo menetetty. Tilanne harmitti eniten minua, koska pystyin ennakoimaan tilanteen syntymisen ja sen ehkäiseminen oli niin vietävän lähellä. 

Nyt Jentestä on tullut hieman pehmeämpi. Kun ipana on alkanut havannoida ympäristöä, siitä on tullut varovaisempi kaiken uuden suhteen. On ensiarvoisen tärkeää, ettei tilanteita pääse enää syntymään. Minulla kun on vielä suojelevan johtajan asema kakrun silmissä.

Nelehin kanssa kävimme Oulussa neljän startin viikonlopun. Kontaktit tahtovat taas reistata. Piru vie. SM-ovet olisivat nyt kuitenkin auki viimeisen perusratanollan ja joukkuepaikan myötä.

Nelehille kävi ikävä sattumus äitienpäiväsunnuntaina ja siitä saakka olen yrittänyt pitää sitä levossa. Olimme Sonkajärvellä lenkillä pelto- ja metsämaastossa, kun Neleh virhearvioi hypyn ojasta ja reväytti oikean olkavartensa. Poloinen on ontunut etujalkaansa kolme päivää. Kipulääkettä en ole nähnyt tarpeelliseksi antaa, koska könkkä ei käyttäydy ontumista lukuunottamatta tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Hulluksi se tahtoo tulla, kun ei pääse lenkille. Rauhoittavaa vaikutusta ei myöskään ole riivakkeella, joka roikkuu jatkuvasti niskavilloissa. Muori makaa jälleen päivät pöydällä ikkunasta ulos tiiraten, ihan niin kuin kuurona aikanaankin.

Pliis?

Keminmaan kisat jätämme välistä, koska koira saa nyt toipua rauhassa ja SM-nollapaineitakaan ei enää ole. Eo on ollut Oulussa jo pari viikkoa. Kisoissa tapahtuneen ikävän seurauksen vuoksi jätin Eepan harrastustarkoituksiin vieraisiin kätösiin. Poika on käyttäytynyt kuuleman erinomaisesti ja on ollut oikein ihastuttava. Noiden kahden apinan kanssa eläminen on kissa vieköön jälleen todistanut, miten kuuliainen ja uskollinen koira Eo on. Tytöt tahtovat olla turhankin määrätietoisia toimissaan eikä Eo koskaan kyseenalaista johtajansa oikkuja.