Arkinen aherrus jatkuu. Ammattikoulussa ahertaminen tosin on mitä on, mutta ainakin olemme palanneet takaisin normaaliin arkeen. Koirille on kylläkin paljon aikaa ja siihen olen erittäin tyytyväinen. Asumme siis jälleen koululla Iisalmessa lemmikkisolussamme. Netissä pyöriminen (sis. blogikirjoittelun) on hyvin vähäistä huonojen nettiyhteyksien vuoksi.

Neleh on viettänyt viimeisen kuukauden puomia treenaten. Estettä on harjoiteltu useamman kerran päivässä ja toistoja on kertynyt huima määrä. Olen ollut erittäin tyytyväinen kuukauden tehotreeniin. Neleh näyttäisi tajuavan idean ja olemme harjoitelleet myös meitä vaivaavia lähtötilanteita. Iisalmen perukoilla esteiden saatavuus vaatii melko paljon säätöä, mutta olemme päässeet kunnon esteille useammin kuin uskoinkaan. Treeni vie hirveästi aikaa ja energiaa, mutta jaksan tsempata itseäni mielikuvaharjoittelulla tuulenlailla kiitävästä Nelehistä suorittamassa täydellistä puomin kontaktia. Tällä hetkellä en pysty enää Iisalmessa etenemään puomiasioissa, koska tarvitsisin epävirallisia kisoja asian edistämseksi, mutta niirä ei ikävä kyllä täällä päin järjestetä. Tässä asiassa opiskeluni hattaavat harmillisesti koiraharrastustani.

Eo sen sijaan on ulkona agilitykuvioista. Iisalmi on selvästi tuonut esiin pojan huonot puolet ja olen päättänyt kitkeä kaikki pienet epäkohdat Eon käytöksestä pois. Käymme vain tottistelemassa pojan kanssa kerran viikossa ja sekin lähinnä sitä varten, että saisin lievennettyä poitsun koirapelkoa, joka on  jälleen valloillaan. On ihan käsittämätöntä, miten yksi päällekäynti nuoruudessa säilyy koiran herkässä mielessä niin pitkään, että se kasvaa aina vain isommaksi möröksi, joka taas heijastaa koko koiran muuhun elämään.

Eo-parka tarvitsee paljon harjoittelua ja kaikkein tärkeintä olisi, että itse pystyisin säilyttämään hermoni jokaisessa tilanteessa. On paljon hankalampaa harjoittaa Eoa kuin Nelehin puomia, koska poika tarvitsee "aktiivista treeniä" joka ikinen kerta poistuessamme omasta kämpästämme. Se on nimen omaan minulle itselleni kaikkein vaativinta ja vähän huonompana päivänä saan oikein potkia itseäni, etten omalla huolimattomalla toiminnallani aiheuttaisi takapakkia vielä alkutekijöissään olevalle harjoittelulle. En tiedä milloin pääsemme takaisin agilitykentille, mutta kun aika koittaa Eo on siihen valmis ja takoo varmasti parempaa tulostakin. Niinhän se on, että pärjätäkseen työssä ja toimessa kotiasioiden on oltava kunnossa.

Vietämme nyt syyslomaa. Tänä viikonloppuna olemme Oulussa Rauno Virran agilitykoulutuksessa. Olen opiskeluolosuhteista johtuen joutunut treenaamaan ilman ryhmää ja kouluttajaa jo 1,5 vuotta. Yritän saada tästä mahdollisuudesta kaiken irti, koska tekninen kehittymisemme on käytännöllisesti katsoen pysähtynyt. Olenkin saanut jo paljon uutta ajateltavaa ja huomannut monta kehittymisen paikkaa. Eilen osallistuimme Raunon ruokintaluennolle, joka oli erinomainen ihan opinnäytetyötänikin ajatellen. Ruokinta-asiat ovatkin minulle nyt erittäin ajankohtaisia ja luennon anti oli erittäin onnistunut.

Tänään matkustamme junalla Helsinkiin syysloman viettoon. Viikonloppuna osallistumme lemmikkimessukisoihin, joissa pääsemme jälleen Myyrmäkeen mattopohjalle. Eoa ei tietenkään ole ilmoitettu agikarkeloihin, mutta Nelehillä on kaksi perusratastarttia. Ohjaajana pelkään kuollakseni lähteä vielä kisaamaan, koska jos koira nyt loikkaisee puomilta, olemme takaisin aloituspisteessä ja kaikki treeni tähän asti on ollut turhaa. Ilman epävirallisia on pakko lähteä suoran kisoihin enkä pidä siitä yhtään. Tiedän, että koira osaa erinomaisesti, ja se tietää mitä siltä vaaditaan. Jännitämme ensi sunnuntaihin.