Messukisat käytiin ja huonosti meni. Neleh hyppäsi puomin kontaktin. Lähdin heti radalta pois, koska en kyennyt jatkamaan. Noh, ihmiset voivat olla mitä mieltä haluavat, mutta minä en anna koiran hyppiä silmille, vaikka kyseessä olisi kuinka yleisötilaisuus hyvänsä. Seuraavalla radalla sama toistui ja karkasipa vielä lähdönkin. Puomilta irtosi suoraan väärään putkeen ja palautin koiran puomille. Nyt se otti kontaktin ja poistuin suorinta tietä ja kivaa oli.

Menemme tiiraamaan Pohjoismaiden mestaruuksia muutaman viikon päästä ja olen ilmoittanut Nelehin lauantain kansainväliseen kisaan. Siellä sitten katsellaan jälleen tilannetta. Joulukuun alussa menemme Ouluun koirakerhon kisoihin kaikkiin startteihin sekä aikaisemmin järjestettäviin tuomaripäivien kisoihin Kajaaniin, jolloin aion palauttaa koiran joka kerta lähtöön ja puomille, kun se tekee ei-toivotulla tavalla. Jospa tällä konstin saisin koiran toimimaan. Tällä hetkellä emme haikaile SM-nollien perässä. Hieman hirvittää, mutta nollat eivät tule olemaan ongelma enää, kun saamme puomin ja lähtötilanteen toimimaan. Näin toivon.

Eo oli kisoissa varsinainen riesa. On erittäin hankalaa, kun se ei kestä enää olenkaan poistumistani kisoissa, jos jää yksin. Toisaalta kisaolosuhteet eivät olleet otollisimmat, koska tilaa agilityväelle oli kovin vähän suuren ihmismäärän vuoksi. Autottomina päädyimme pystyttämään leirimme katsomon alle, jonne kuului mitä eriskummallisempia ääniä, mutta desibelit eivät nousseet liian korkealle. Eon kanssa saimme hyvät ihmismassaharjoitukset hallissa. Yksinoloa me nyt harjoittelemme ihan urakalla ja toivon, että edistystä tapahtuisi edes hieman. Minulla tahtoo olla liian lyhyt pinna toisinaan enkä jaksa oikein keskittyä Eon koulimiseen joka ikinen hetki. Onneksi Iisalmen olosuhteet ovat Helsinkiä helpommat, koska täällä on vähemmän ärsykkeitä.

Eon puolesta täytyy kyllä mainita, että poika osaa käyttää hienosti pääkaupunkiseudun julkisia kulkuvälineitä. Melkein paremmin kuin Neleh! Juna, ratikka ja metro ovat kummallekin aivan uusi tuttavuus, mutta kaverit eivät välitä ollenkaan erikoisista äänistä ja hajuista. Eokin vain yleensä makaa lattialla aivan muina miehinä tai tyytyy tarkkailemaan ihmisten mielenkiintoisia puuhia. Kaupungilla liikuttaessa koirien toimissa olisi toivomisen varaa, koska katuja ei ole suunniteltu kuljettavaksi useamman koiran kanssa puhumattakaan koiran pitämistä vasemmalla puolella. Koirieni täytyy ehdottomasti oppia myös oikea reuna, jotta liikkuminen olisi sujuvaa.

Lisäksi haukuilla tahtoi olla liikaa virtaa, koska eivät pääse juoksemaan vapaana. Neleh ja Eo kun eivät koirapuistojen päälle ymmärrä: niiden ei vain koskaan ole tehnyt mieli juosta pientä ympyrää suljetussa aitauksessa, joten ei se oikein luonnistu. Olimme Helsingissä vain viikon ja koirat kävivät jo rasittaviksi, kun eivät saaneet purkaa energiaansa tarpeeksi. Täytynee itse juoksuttaa koirat hihnassa, jos meinaa välttyä ilkeiltä tihutöiltä.. 

Kaikkeen sitä tarvitsee koirankin myöntyä tullakseen toimeen ei-koiraihmisten maailmassa. Pöh sanon minä!