Nyt on heinäkuu. Pitäisi olla kesä. Kolmas päivä päätimme nauttia Suomen suvesta ja lähteä uimaan koiruuksien kanssa ensimmäistä kertaa tälle vuotta ihan kotioloissa. Pohjoisen leveysasteiden kesä on kaikin puolin kurja koirien kannalta: olemme saaneet uida ihan liian vähän siihen nähden, kuinka rakas harrastus on koirille.

Suuntasimme siis vanhalle lempipaikallemme vakiohiekkamontullemme. Maisema oli muuttunut sitten viime kesän, mutta onneksi itse monttu oli vielä tallella. Olisi oletettavaa, että vesi olisi edes hieman lämmintä: aurinko on kuitenkin lämmittänyt sitä ja monttu on pieni. Luulo oli turha, sillä vesi oli pelkästään hyistä. Onneksi koirat eivät ole yhtä kylmänarkoja kuin minä, joten riemu oli kaksikolla (myös Kaapo, Kosto ja Lento olivat mukana, joista kaksi jälkimmäistä jäivät rannalle ruikuttamaan) rajaton. Testasimme uutta vesilelua, jonka sain jostain halvalla viime talvena. Lelu oli mieleinen, koska sitä ei pelkästään voinut hakea vedestä vaan siitä saatiin käydä kamppailua rannalla. Neleh ja Eo kävivät taistelua lelun herruudesta ja se tapettiin monta kertaa. Lopuksi se oli jo niin riekaleina, etten enää hennonnut antaa sitä haukuille.

Kotiin saavuttuamme koirat olivat yltäpäältä hiekassa ja ne piti pestä. Minä olin niin jäässä, että tarvitsin lämpimän saunan moisen operaation toteuttamiseen. Ei muuta kuin saunaan. Yleensä en harrasta saunomista koireni kanssa, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen, koska kumpikin kavereista valui vettä. En ole edes hoksannut, että minulla on kaksi noin upeaa saunojaa. Neleh ei olisi millään suostunut lähtemään ylimmältä lauteelta. Eo kipusi välillä alas, pujahti oven alta pesutiloihin, kävi vinkkaamassa pesuhuoneen ovea (kyllä, siellä ne juoksu nartut ovat!) ja tuli takaisin. Tosin luulen, että koirieni saunomisvimma johtui suurilta osin siitä, että pesuhuone oli märkä (yök, sanoo Neleh). Koiranihan eivät siis mitenkään nauti vedestä ;D. Iltapäivän riemukaksikko sai torkkua rauhassa, koska Nelehille oli vielä toimintaa illaksi.

Illan viiletessä koitti Nelehin startti OKK:n iltakisassa Haukkukeitaalla. Fiilis oli erinomainen, koska enää minun ei tarvinnut ajatella voittonollaa. Sain viedä rennosti ja keskittyä pelkästään ohjaamiseen. Miten vapauttava tunne se onkaan! Radan tuomaroi vanha kunnon Jarmo ja meno tuntui jälleen hyvältä. Neleh toimi kuin unelma ja teimme nollan. Muuten olen suoritukseeni oikein tyytyväinen, mutta yhdessä kohtaa valssini myöhästyi ja jouduin hidastamaan koiraa suoralla, mikä aiheutti lisäksi hieman suunniteltua laajemman kaarroksen seuraavan hypyn jälkeen, koska en ollut ennakoimassa täyskäännöstä putkeen. Videolta katsottuna kohta ei kuitenkaan näyttänyt yhtään niin aikaavievältä, miltä se radalla tuntui. Kaikkiaan olin onnellinen radasta ja koirasta ja elämä hymyili.

Sen verran ehdin katsoa muiden suorituksia, että Muska teki nollan. Ajattelin vain, että oli hienoa, että olin saanut voittonollani Rokualla, koska se ei nähtävästi olisi tärpännyt täälläkään. En ole nimittäin koskaan voittanut Muskaa ajassa. Kun kävelytin koiraa metsässä, kuulin kuuluttajan luettelevan palkintosijat (nollia tuli kolme): Muska, Luna ja Neleh. Kolmas sija on ihan hyvä, sillä Neleh ei ole villakoira eikä sheltti enkä itsekään osaa olla kovin etevä ohjaaja. Yllätys olikin suuri, kun kuuluttaja oikaisi top3:n saatuaan tietää ajat: Neleh oli voittanut. Minä kävin epäilemään kuuluttajaa, mutta tulokset puhuivat muuta. Neleh oli voittanut yli sekunnin erolla kakkostilaan. Olin hyvin tyytyväinen koiraani enkä jaksanut edes ottaa nokkiini siitä, että koiraani oli taas pidetty valtarotuja surkeampana.

Ajellessani kotiin illalla olin saanut jälleen uutta draivia agirotua ajatellen. Siellä mentäisiin eikä meinattaisi. Illan päätteeksi saatoin vain todeta, että hieno päivä oli pulkassa, koirat väsyneitä ja valtakunnassa rauha.