Riippukorvaiset jäävät historian havinaan. Käännämme uuden sivun ja bloggaamme vastedes uudessa osoitteessa http://nej-muistio.blogspot.com.

Jos ei Rokuan kisoja, ainakin treeniä!

Jenten kanssa pääsimme hartaan odottamisen jälkeen tekemään ensimmäisiä rataharjoituksiamme. Sintti onkin yllättävän pätevä: pentuaikana toteutetut ohjauskuviot löytyivät helposti myös esteillä. Jopa välistäveto ja poispäinkäännös loppusuoralle sujui kuin rasvattu vankkuri. Erään mukaan Jente ei osaa keppejä vielä marraskuussakaan, mutta jotain karvakaveri sentään hallitsee. Totta tai ei, nautin pienistä onnistumisista.

Jälleen tuli todistettua, että vain mummot osaavat leipoa. Mikä kumma siis saa ihmisrukan edes yrittämään jotain uutta? Tämän reseptin laatija ei taatusti ollut malttanut kokeilla sitä itse.

Koko kaamea kolmikko on saanut nauttia lenkkeilystä ja vesileikkien riemusta. Eohan täydensi jengiämme loikkaamalla remmiin SM:ien jälkeen. Yhdistelmänä Eo ja Jente ovat todellinen hirvitys. Muutoin kuin yhdessä en ole nähnyt niiden painelevan yhtä lujaa, yhtä kauan, yhtä kauas.

Jenten odotettu juoksu päätti osallistua juhannusrientoihin, joten typy on ulkona agilitypuuhista. Punatulkku pääsee leireilemään Kajaaniin kohtalosisaren ja äkäpussin luokse. En suinkaan yritä päästä eroon koiristani - järjestely otetaan käytäntöön ainoastaan Eon ja omistajan hermojen säästämiseksi.

Rentouttava pyhä oli tarpeen - vähintään seuraavat viisi viikonloppua olisi aikomus viettää kisamaisemissa. Suunnattakoon keskittymisen kohdevalo tiimimme kokeneimpaan lenkkiin.

Jente on nyt ilmoitettu Mikkelin näytelmiin. Kaikki toivo on laskettu latvialaiseen. Karvaasti näppäilin tapahtuman antiin nähden valtavan summan näyttelyn tilille ja toivoin, etten joudu tekemään sitä uudestaan.

Jentessä ei ole mitään varsinaista vikaa: purenta on hyvä, luonne ihana ja tylsistyneenä se osannee möhköttää kuten cavalierin kuuluu. En osaa sanoa, mitä 33-senttisestä hintelästä pikkureppanasta tuumataan näyttelykehässä. Häntäjouhet joutuvat jatkuvasti koville, sillä noinkin harva tapaus vetää puoleensa melkoisia piikkipusikoita. Metsistä sotasaaliina saadut suuret naarmut ympäri koiraa eivät myöskään avustane Jenten näyttelyuraa. Massaa Jentellä ei ole eikä tule. Joistain henkilökohtaisista periaatteista en ole valmis luopumaan.

Vuoden nollaysi SM-skabat ovat ohi. Sanna & Neleh –tiimi rantautui kotikulmille hyvillä mielin ja kokemusta viisaampana. Viikonloppua voidaan tuloksista huolimatta pitää onnistuneena, sillä skarppasin erityisen hyvin jokaiseen starttiin – en muista, milloin olisin onnistunut pitämään asenteeni yhtä tasaisena. Uusi psyykkausmenetelmäni kantaa hedelmää ja olen valmiimpi tekemään hyvää tulosta.

Neleh finaaliradalla © Juha Lehtikangas

Perjantaina saavuimme Kemiin kuopiolaisessa poppoossa. Kiitokset Maijalle, joka toimi kuskin roolissa koko matkan. Majoituksesta kiitämme puolestaan Ritvaa, jonka mökkimaisemat tekivät SM-viikonlopun tunnelmasta kodinomaisen. Jentekin viihtyi saadessaan spurttailla vapaana ja olla villilapsi vanhojen kavereidensa kanssa. Sunnuntaina saimme relata Kemin päässä, sillä jollakulla oli maanantaina vapaapäivä.

Neleh toimi oletetusti hyvin, vaikka tekikin kaikkien aikojen hirveimmät pysäytyskontaktinsa. Minä huolehdin lopullisesta sabotaasista.

Joukkueemme kaksi ensimmäistä koirakkoa hylättiin, joten jälkimmäisten oli helppoa tekaista nollat. Nelehin rata oli onnistunut puomia lukuun ottamatta, joten läksimme loistavilla fiiliksillä seuraavaan päivään.

Sunnuntaina taivas ripsautteli vettä. Neleh sai liukkaaseen pohjaan parempaa otetta lämmittelyesteillä. Ikäväksemme sade yltyi Nelehin lämmittelyyn ja starttiin: neljän millin turkki oli muutamassa minuutissa läpimärkä. Koiraa paleli ja reppana yritti viettää autolle päin. Märkään lähtöön istuminen oli vastenmielistä ja videoltakin näkee, kuinka epätoivoisesti koira steppailee ennen lähtölupaa. Kiljahti vieläpä protestiksi. Rata kulki ehkä aavistuksen normaalia tahmeammin, mutta todellisuudessa Neleh ei baanalle päästessään sadekelistä välitä.

Keppien jälkeen aloitin tunaroimisen. Pitkä, takaviistoon suunniteltu valssi muuttui aivan ajattelematta tehdyksi perusvalssiksi. Neleh pelasti lopun radan, koska uuno ohjaaja oli ihan väärässä paikassa. Putkeen syöttö oli hidas kuten myös seuraavalle hypylle vienti, jolle jouduin lähettämään koiran. Sain melkein koottua itseni takaisin peliin, mutta tiesin ihanneajan olevan tiukilla, joten häsläsin liikaa. Lopullinen naula pureutui arkkuun muurilla: käteni huiskautus opasti koiraa hakemaan väärää hyppyä. Emme selvinneet kaarroksesta riittävän nopeasti ja tulostaulu oli armoton: ratavirheetön suoritus ei riittänyt neljän metrin sekuntivauhtiin vaan ihanneaika ylittyi 27 sadasosalla.

Moni hyppyradalla epäonnistunut syyttää jopa turhan härskisti sadesäätä ja kentän liukkautta oman ohjausmokan sijaan. Olisinhan minäkin voinut pelastaa virheeni napakalla käskyllä ja nopeuttaa suoritusta kolmen kohtalokkaan kymmenyksen verran. Jos Neleh vain kuulisi.

Ennakoitu valssi; kuivalla radalla Neleh kiljui koko matkan © Juha Lehtikangas

Finaaliin lähdimme 24. sijalta. Sää suosi ja Nelehkin oli jälleen oma kiljuva itsensä. Alun kääntö tuntui tökkäävältä, mutta varsinainen kömmähdys kävi kepeillä. Vetäisin koiran viime tipassa toiseen väliin. Keppisyöttövirheitä meille on viime aikoina sattunut aivan liikaa, joten ottakaamme tästä opiksi. Olisin toivonut koiran ottavan finaalin kunniaksi keinun kunnolla, mutta nelehmäiseen tapaansa koira päätti minun edistäneen liikaa ja pyyhälsi esteestä ohi. Näitäkin sattuu silloin tällöin. Muuten rata toimi varmuudella, mutta toki sitä mieluiten esittäisi parasta osaamistaan.

Rimat pysyivät paikoillaan eivätkä palikat lennelleet edes liukkaalla hyppyradalla muurin takakierrossa. Hyvä Neleh!

Yhteistulokseksi keräsimme 14,00, jolla lohkesi 40. sija. Jei!

Kooste Nelehin SM-viikonlopusta. Neleh-fani voi bongata finaaliradan myös toisesta vinkkelistä (mini 027).

 

SM:ien vuoksi en heittäydy kielekkeeltä alas vaan kohtaan uudet haasteet entistä sisuuntuneempana.

 

Aivan loistavat Huppelit takana – ei siksi, että menestys olisi ollut huimaa vaan juuri päinvastoin. Kummallakin koiralla meni päin prinkkalaa, mikä antoi objektiivista näkökulmaa liitäjien osaamisesta.

Jente ei tälläkään kertaa saanut aivan sataa virhettä - nyt saldona oli 130. Rataa tarkemmin erittelemättä todettakoon muutama tärkeä seikka:

Plussaa

• lähtötilanteesta, jossa Jente on aivan pro. Koira on älynnyt vasta kevään aikana, ettei poukkorointi auta. Johdonmukaisuus ja periksiantamattomuus siis toimii. Hitaasti, mutta varmasti.
• suorista, joissa harjoittelemisen pääpaino tällä hetkellä. Oppi on mennyt perille.
• putkeen lähetyksistä

Miinusta

• putkilta, jotka koira suorittaa omavalintaisessa järjestyksessä
• puomin kontaktilta, jonka suoritus ei lainkaan sujunut vieraalla esteellä. Kokeilin neljä kertaa, mutta koira ei osaa. On haastavaa opettaa oikea kohta. Olkaa onnellisia te paimenkoiralliset, joilla riittää pelkkä inahdus pysäyttämään koiran!
• kaikesta ohjaamisesta, sillä mikään ei suju. Hätä ei kuitenkaan ole suuri, koska emme ole vielä harkkasuunnitelmassamme ohjauskikkailuissa saakka.

Palaamme puomin alkulähteelle. Baby-puomi saa siirtyä arvokkaasta tehtävästään kukkapöytänä takaisin kotiharkkailuun. Eräs hullu saattaa vastaisuudessa raahata uudelleen tuunattuja kaapin ovia pitkin pitäjiä. Ei huolta – se olen vain minä.

Radan tekninen loppuosa ei sujunut kovin jouhevasti, sillä Jente osaa mennä ainoastaan suoraan. Koska olimme jo viihdyttäneet yleisöä hupinumerollamme, palkkasin koiran harjoitusten tapaan käpälällä. Arvatenkin Jente-Johanna kävi vetämässä tavanomaisen kunniakierroksensa - suorittaen keskikentällä sijainneen putken ja pituuden. Tällä kertaa tytössä oli tyyliä: viimekertaisesta järkytyksestä oppineena eukko veti shown kotiin. En usko kenellekään jääneen epäselväksi, että koira tykkää agilitystä.

Suurin ongelma tässä vaiheessa lienee oma asennoituminen: miten saan oman pokan pysymään peruslukemilla ja pidettyä ratatyöskentelyn totisen napakkana? On yllättävän vaikeaa noudattaa suunnitelmaa, kun koira on niin hulvattoman onnellinen ja painelee, mihin lystää. Jenten koko elämänasenne on nauttia kaikesta riehakkaalla, lapsenomaisella tavallaan. Agility ei hevillä totiseksi muutu. Senni voi henkisesti valmistautua viemään Eoa joukkueessa Nastolassa.

---

Neleh pääsi suorittamaan kilpailevien radan kahteen otteeseen. Ensin tekisimme kisamaisen suorituksen ja toisella yrittämällä palkkaus kontakteilla. Rata oli erinomainen: tarkkaa vientiä jä vääntöä kaikilla kontakteilla höystettynä.

Muori oli aivan vauhko: se vinkui, vikisi ja kiskoi radalle. Kun Neleh pääsee pari kertaa esteille uudessa paikassa, koira yleensä löytää turbovaihteen. Näin kävi ja harjoitus oli vähintäänkin kuin virallinen startti. Neleh ryntäili kovalla vimmalla, jolloin kaikki käännökset valuivat pahasti. En pysynyt millään koiran vauhdissa. Olen silti tyytyväinen, kun koira kerrankin tahtoi painattaa lujaa.

Puomi on hidas ja kontaktilla koira jää liian ylös. Keinu oli katastrofi. On keljumaista, että estesuoritus repsahti juuri SM:ien alla, eikä asialle ehdi tehdä mitään. On se toki varoitellut jo pitkään. Viikonloppuna on pakko varmistaa keinu, koska muuten emme saa sitä puhtaasti. Hienoa, että pääsimme vielä kokeilemaan estettä kisatilanteessa. Kiitokset kuuluvat Mirjalle, joka ystävällisesti rahtasi meitä mukana!

Neleh pudotti taas turkkinsa. Eukon paljas kesäasu miellyttää ainakin meikäläistä. Koira alkoi näyttää taas lammasmaiselta teddy-turkissaan, joten olkoon trimmissään niin kauan kuin säät sallivat. Otsikko ei ehkä parhaiten kuvaa cavalierin kroppaa, mutta tämä tyyli lienee lähinnä sitä. Neljän millin kammalla Nelehistä tuli vaalea ja tyylikkään raidallinen. Turkki asettunee vanhaan uomaansa Suomen mestaruuskekkereihin mennessä.

SM:ien kisakutsu kolahti postiluukusta tänään. Jos kilvat ovat tähän asti tuntuneet kaukaisilta, innostus alkoi vihdoinkin nousta pintaan. Nelehin lähtöpaikka yksilöissä osui viime vuoden tapaan nappiin - lähdemme viimeisen neljänneksen joukossa, jolloin kohelo ohjaaja ehtii pohtia asiat loppuun asti. Myös joukkueen järjestys sopii meille. Ankkuria edeltävänä saamme nuuskia tilannetta riittävästi.

Saamme vielä hyvän ratatreenin alle tiistain Huppeleissa. Jente saa mennä taitojensa puitteissa möllikiekurat. Villiviikari saa jälleen tarpeellisen, kisanomaisen harjoituksen.

Neleh on vihdoinkin ilmoitettu luonnetestiin. Seitsemän vuotta pärähtää lasiin tammikuussa, joten turhan viime tinkaan asia ei suinkaan jäänyt: testi järjestetään lokakuussa, joskin olemme varalla myös syyskuun tapahtumaan aivan kärkisijoilla.